Stasi ja Stalker ovat vähän samanlaiset sanat, ja tajusin sen vasta nyt, kun luin Olli Jalosen Stalker-vuodet. Lisäksi sen teemassa ja tunnelmassa tuntuu samalta kuin tiukassa Stasi-vakooja-elokuvassa Muiden elämä (Das Leben der Anderen, Saksa 2006).
Molemmissa päähenkilöt vakoilevat kanssakansalaisia ja näin tavallaan elävät näennäisen systeemin näennäisen luotettuina jäseninä. Kuitenkin molempia painaa lohduton yksinäisyys, ulkopuolisuus ja lopulta omatunnon kolke.
Nimetön kirjallisuustieteen opiskelija Tampereen yliopistosta vakoilee toimeksiannosta entisiä koulukavereitaan ja näin välittää tietoa "yhteiskunnan tilasta ja ilmapiiristä" 1970-luvulla. Jos nimettömyys korostaakin päähenkilömme ulkopuolisuutta niin samanlainen ulkokohtaisuus ja mykkä yhteys leimaa suhdettaan toimeksiantajiinsa.
Tosi stasimaiselta meininki kuulostaa, kun päällikköporukka tunkeutuu vakoilijansa kotiin arkiston tarkistuskierrokselle.
Berliinin muurin kaatumisen jälkeen urkkijoiden nimet Kohortti 54:stä julkaistaan - ja termi todellakin on julkisuudessa "urkkija". Hieman tuli mieleen Tiitisen lista.
Samalla liikutaan mediakentän historiassa, kun päähenkilön työpaikka Markkinointi & Viestintä -lehti lopetetaan. Muutenkin Jalonen etenee sujuvasti aitojen tapahtumien sivuvirrassa kuten Moskovan olympialaisissa, Georg Otsin kuolemassa, Iranin vallankumouksessa ja toki Acehin konfliktissa.
Alkaa myös atk:n ja tietoliikenteen kehityksen aikakausi mikä tarkoittaa, että alamme hoitaa tietojemme välittämisen kukin itse.
Vakoilu ja työ Indonesian lähetystössä muuttivat päähenkilöämme merkittävästi eikä se menneisyys poistu hänestä. Jalonen kuitenkin katsoo tuskaisen ymmärtäväisesti ihmiseen ja suo hänelle paranemisen mahdollisuuden, yllätyksellisen toisen ihmisen kautta.
Ilahduttava yksityiskohta oli 70-luvun lopun biisilista, josta löytyy edelleen kuunneltuja vetoja. Ja onko todella totta, että E-ryhmän ravintoloista ei saanut Cuba Libreä vuonna -78?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti