Maimu Bergin Stalin Tallinnassa kujeilee toden ja kuvitelman hämärässä

Kirjavuosi 2026/14

Stalin Tallinnassa -novellikokoelma hämmentää hyvällä tavalla, sillä se yhdistää oletetun mielikuvituksen lennon ja ehkä todelliset arkiset tarinat.  

Kirjailija Maimu Bergille kaivonpohja on Venäjä ja sieltä palaavat ihmiset vaitonaisia. Nimikkonovellissa paljastuu, että Tallinna oli vuoteen 1918 asti Reval (suom. Rääveli). Stallinnastakin oli ollut ajatusta mutta kun Isä Aurinkoinen pääsi kaupunkiin incognito, uudelleennimeämisen ajatus sai uuden suunnan. 

Julkkismurhaajan hirtehistä arvoitusta voi lukea dekkarinakin eli tarinat liikkuvat myös Tallinnan kaupunkihistoriassa sekä kirjailijalle läheisessä saksalaisessa kulttuurissa. Lisäksi Berg kuvaa elävästi 70-luvun elämää Virossa kuten tartolaisessa ravintolassa ja suomalaista ministeriä Francon ajan Kanarialla.  

Lukija tasapainoilee toden ja fiktion hetteikössä, kun Berg viittaa sukulaissuhteisiinsa. Tarinat saavat lopuksi yllättävän käänteen, mutta välillä näkökulman vaihto tuntuu töksähtävältä. Hitler Saarenmaalla -novellissa varsinkin hämmentää äkkinäinen kertojaperspektiivin vaihto. Novellissa Hauptwachtmeister Ludwikin jälkeläiset jää tarinan juoni tai tarkoitus jotenkin sotkuiseksi. 

Bergillä on kuitenkin mainio taito puhaltaa vahvaa henkeä pienimpäänkin sivupersoonaan kuten Down-lapsen tarkkavaistoiseen yksinhuoltajaan. 

Novellikokoelmassa tyyli vaihtelee korkealentoisuudesta arjen tilanteisiin ja sattumuksiin. Suosikkini oli Sittiäinen korvakäytävässä, josta en tiennyt itkisikö vai nauraisiko. (Hauska sattuma oli sekin, että samana päivänä ennen kuin luin novellin, muistelin lukemaani uutista torakasta korvassa.) 

Toimittaja, kirjailija, kääntäjä ja poliitikko Berg on eittämättä monipuolisesti lahjakas kirjoittaja. Taiteellinen taso on korkea ja Berg yhdistää historian ja luovan kirjoittamisen siistiksi kokonaisuudeksi.  

Novellit on virosta kääntänyt Heidi Iivari ja hän on myös laatinut perusteellisen esipuheen entisestä Suomen Viron-instituutin työkaveristaan.  

Berg elää edelleen 80-vuotiaana luomisvoimaisena Tartossa ja Saarenmaalla. 

Jäähyväisvärit on mestarikuvaaja Schlinkin hiljainen novellikokoelma sisäsiisteistä suhteista ja menneestä nuoruudesta

Kirjavuosi 2026/10

Jäähyväisvärit alkaa kohtalokkaan hetken äärellä, jolloin kauhusta jäykkänä katsotaan ikkunasta ulos tietämättä miten toimia. 

Näin käy Philipille, jolla melkein oli loistava ura DDR:ssä kybernetiikan ja informatiikan tutkijana. Totalitaarisessa systeemissä hän teki lähes pahimman mahdollisen liikun parasta ystäväänsä kohtaan, joka nyt on kuollut. Ystävän tytär saapuu Philipin elämään ja säikäyttää tämän alkamalla tutkia isänsä kohtaloa Stasin arkistoista.  

Novellikokoelma sisältää tavanomaisia elämänkuvauksia kuten vaimon vaihtamisen nuorempaan, salasuhteita sekä muita läheisimpiä epätäydellisiä ihmissuhteita. 

Tarinoiden näkyvä maailma on vahvasti porvarillinen, perhekeskeisiä hyväosaisia saksalaisia elelee hallituin elein hyvissä ammateissa (Bernhard Schlink, s. 1944, on toiselta ammatiltaan juristi). Suhteet, avioliiton ulkopuolisetkin, näyttäytyvät sisäsiisteinä ja konfliktittomina. Kirjoja, samppanjaa ja matkoja kuluu ilman pröystäilevää yltäkylläisyyttä. Tämä väki osaa hyvän maun.

Mutta, kuten novelliin kuuluu, pinnan alla porisee. 

Ikäihmiset ovat jotenkin synkällä mielellä, pakenemassa jotakin ja jotakin kohti samalla jostakin, yleensä menneisyydestä, kiinni pitäen. Kuolema on läsnä, ja kosto, katumus ja vanhuuden depressio kuten myös lopun ajat ja päälle syöksyvät muistot. 

Ulkoiset tapahtumat ovat vähäisiä, mutta sisäisen kuvaus vahvaa, ajoittain liikuttavaakin, mutta hiljaista eikä sinänsä tuo ikiaikaisiin teemoihin uutta näkökulmaa tai ajateltavaa. Lukija tunnistaa tilanteet, ajattelutavat ja ratkaisut, mutta ei liiemmin ylläty.

Alkuperäisen teoksen Abschiedsfarben kääntäjä Oili Suominen on oletettavasti kyennyt vangitsemaan ihmismielen melankolisen pinnanalaisuuden asianmukaisesti.