Näytetään tekstit, joissa on tunniste käännöskirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käännöskirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2026

Kirottu Istanbul avaa turkkilaisten ja armenialaisten arpeutumattomat haavat

Kirjavuosi 2026/9

Istanbulissa melu syntyy useamman moskeijan yhtäaikaisesta rukouskutsusta. Se on myös Zeliha Kazancın viimeinen havainto sairaalassa ennen nukutukseen vaipumista. 

Kirottu Istanbul kuvaa Turkin ja Armenian arpeutumattomia haavoja. Tämä on analyysi, kuvaus ja tunnelma kirjan herättämistä ajatuksista ja vaikutelmista.

Zeliha synnyttää Asyan eli Istanbulin äpärän, mikä siis on kirjan alkuperäinen nimi (Bastard of Istanbul). Hänestä kasvaa perinteitä kartteleva nuori nainen, jolle suurin jumala on Johnny Cash. 

Arizonan yliopiston apulaisprofessori Elif Shafak on brittiläis-turkkilainen kirjailija, joka voitti alle 30-vuotiaana kaikki merkittävät turkkilaiset kirjallisuuspalkinnot. Hänen oppitaustansa sukupuolen tutkimuksessa välittyy juonen naisvetoisessa maailmassa. 

Kirotussa Istanbulissa Kazancın suvun naiset asuvat keskenään perinteisessä turkkilaisessa konakissa, sillä kaikki suvun miehet yhtä lukuun ottamatta ovat menehtyneet, enimmäkseen oman hökeltämisensä ansiosta. Tarina kietoutuu turkkilaisten ja armenialaisten jännitteisiin, jotka periytyvät kristittyjen armenialaisten kansanmurhasta ottomaanien aikaan vuonna 1915. 

Shafak hallitsee suvereenisti useat tarinan kertomisen tasot. Kirottu Istanbul on energinen, mystinen, globaali, samaan aikaan sekä iki- että nykyaikainen. Lukija uppoutuu historian ja henkilösuhteiden lisäksi henkimaailman kuiskeisiin.  

Alati vaikeita kysymyksiä vaikenemisesta ja miesten ja naisten perinteisistä rooleista ei väistetä vaan mennään kohti tavalla, joka lopulta yllättää lukijan. 

Oikeassa elämässä Shafak ei voinut välttyä ongelmilta viranomaisten kanssa romaanin armeniankielisten ilmausten takia. 

Usein sivuilta nousee myös terävä ja mausteinen tuoksu. Sekä armenialaista että turkkilaista ateriaa katetaan toistuvasti lähes 500-sivuisen sukukronikan pöytään. Siellä odottavat vaikkapa vasikan kypsennetyt jalat ja täytetyt suolet armenialaisittain. Jokainen luku on otsikoitu jollain kulttuuriin liittyvällä ruoka-aineella kuten pinjansiemenillä tai kuivatuilla aprikooseilla, joilla on kertomuksessa suupalaa suurempi symbolinen merkitys.  


Englannin kielestä on kääntänyt Maria Erämaja. Armenian- ja turkinkielisiä sanontoja ja ruokia ei suomenneta, ehkä näin on viimeiseen asti haluttu pitää kiinni autenttisuudesta. Erämaja on kyllä tehnyt humoristisen onomatopoeettisen havainnon muokatessaan Tchakhmakhchian-sukunimestä väännöksen Jotakin Jotakian. 




perjantai 20. maaliskuuta 2026

Pako Berliinin ali vie kuplavolkkarin pituista tunnelia länsivapauteen

Kirjavuosi 2026/8

"Eräässä mielessä se on ainutlaatuinen: suurin osa historian muureista on rakennettu vihollisen pitämiseksi poissa. Tämä on yksi niistä harvoista, jotka on pystytetty ihmisten pitämiseksi sen sisäpuolella."


Berliinin muuri alkoi nousta elokuussa 1961. Samalla se teki Itä-Berliinistä sekä vakoilun että vainoharhaisuuden pääkaupungin. 

Molemmissa Berliineissä toimi yhteensä 70 tiedustelutahoa. Stasista teki erityisen 173 000 ilmiantajaa mihin määrään ei mikään muu salainen poliisi ole pystynyt. 

Vielä toukokuussa -45 Berliinin kaduilla mönki alligaattoreita, jotka puna-armeijan vallattua kaupungin olivat karanneet eläintarhasta. Sodasta ja valloittajasta selvinneet ihmisolennot vaelsivat zombeina mutaisilla ja raunioituneilla kaduilla, sodan teräsromun seassa. 

Joachim Rudolph, jonka kautta Pako Berliinin ali alkaa ja pitkälti kulkee, on pakenemisen asiantuntija. Toisessa maailmansodassa perheensä joutui luovuttamaan maatilansa neuvostosotilaille. Isä oli viety jonnekin. Joachim pakeni äitinsä kanssa kävellen Berliiniin viidessä kuukaudessa. Itä-Saksassa hänelle pistävin pakenemisen triggeri oli mediavapauden rajoittaminen eli länteen käännetty tv-antenni. 

DDR:stä pakenemisissa keskeinen tekijä oli Girrmannin ryhmä. Vapauteen kaihoavat insinööriopiskelijat keksivät kaivaa tunnelin Länsi-Berliinistä itään, vaikka eivät he lopulta ainoita olleet. Montaa oli vastassa myös lännessä vaaninut Itä-Saksan valtiollinen poliisi VaPo. 

Tunneli oli pisin ja teknisin alueen pakotunneleista. Sen konttaamiseen meni 20 minuuttia ja se oli 135 metriä pitkä, kuplavolkkarin pituinen. Pakokuvailut salpaavat lukijan hengityksen, sen verran pysäyttäviä todellisen elämän jännityskertomuksia ne ovat. 

BBC:n juontaja ja tuottaja Helena Merriman haastatteli kymmeniä tunnelin rakentajia ja Itä-Saksasta paenneita. Kirja pohjautuu Tunnel 29 -podcastiin, mikä on kirjan alkuperäinen nimi, ja jonka New Yorker valitsi vuoden 2019 kymmenen parhaan podcastin joukkoon. 

Kirja dokumentoi myös NBC:n filmiryhmän työtä paikan päältä hetkessä, kun käsi viimein kurottui tunnelin länsisuulta. Dokumenttifilmi voitti useita Emmyjä. Kirjasta on tekeillä tv-sarja. 

Henkilöhistoriat ja Saksan poliittinen lähihistoria vuorottelevat sujuvasti ja se tekee tästä tietokirjasta erittäin inhimillisen. Stasin toiminta valaistaan tarkoituksenmukaisen tarkasti ja havainnollisesti. 

Koska kirjoittaja on toimittaja, teksti hengittää kevyesti. Suomennoksesta vastaa Jorma-Veikko Sappinen. 

Kirjan kieli on herkullisen kuvaavaa, puhutaan mm. "Neuvostoliiton tankkien painolastista"; Itä-Saksan arkitodellisuudesta kertoo Joachimin "marmeladiuni", jota hän katselee syötyään kerran ananasmarmeladia lännessä; Turistit zoomaavat kameransa katselupaikalta itään, "maailman ensimmäisen ihmiseläintarhan vankeihin". 

Lähes täydellisen selvityksen pakotarinasta kuroo epilogi, jossa kerrotaan keskeisten henkilöiden, myös ajan stalinististen poliitikkojen, kohtalot. 

Aufarbeitung der Vergangenheit, menneisyyden työstäminen, jatkuu edelleen ossien ja wessien päänsisäisten muurien sisäpuolella.