Kroatian-reissuni jälkeen etsin sinne sijoittuvaa suomennettua kirjallisuutta, jota on vähän olemassa.
Yksi harvoista tuloksista osui elämäni ensimmäiseen sotaromaaniin. Taustalla jyskää 90-luvun Jugoslavian hajoamissota, joka itseänikin julmana suorana eurooppalaisena tv-sotana kosketti.
Näkökulmat ja toimintaympäristöt vaihtelevat takautumissa, sotatraumoissa ja niiden kokijoissa, Serbiassa ja Kroatiassa. Vaihtelua tuovat suurlähetystöjen pukumiehet. Hikoilevan ja kömpelön kunniakonsuli Lipovacin titteli ja käytännön toimet kohtaavat hienotunteisesti ilmaistuna ristiriitaisuuksia. Puhtaita pesiä eivät tässä ole matkustelevan turvat eli suurlähetystöt maailmalla muutenkaan.
Vaikutti aluksi kovin stereotyyppiseltä kovadekkarilta, jossa mieskatse tuijottelee nuoren tytön nättiä pyllyä. Kommunikaatiossa ilmenee kiroilua ja vastenmielisen kovaa kieltä, vaikka kuinka tarkoituksenmukaista. Ymmärrän hyvin, ettei sissiryhmässä puhuta enkelten kielellä, ei edes Hammurabin enkelten.
Zagrebin Suomen-suurlähetystön virkamies on siis hukassa ja tapausta tutkimaan pyydetään puolustusvoimien entinen asiantuntija, joka on myös entinen rauhanturvaaja sekä Balkan-asiantuntija. Mukaan lähtee tuo tuijotuksen kohde, joka onkin nouseva kyky eikä viaton.
Myös Kroatian alamaailmaan ulottuva seikkailuromaani varmasti löytää lukijansa, ja on todella löytänytkin vuoden 2016 esikoisdekkariksi asti. Minulle tämä oli väärä valinta, jonka yli 400 sivua vedin sinnikkäästi. Tarinan jouhevana kuljettajana Max Seeck näyttää olevan mainio ja luvut ovat lyhyet vaihdellen lokaatioita Helsingin, Zagrebin sekä Bosnia ja Hertsegovinan välillä.
Saan tietää, että heinäsirkat aloittavat soittamisen yli 25 celsiusasteen lämpötilassa. Olin myös havaitsevinani häivähdyksen sodan vastaisuutta, sen mielettömyyden tarjoamista lukijan silmien tasolle. Koska (kaikki) on (aina) henkilökohtaista, myös sisällissodan uhrit saavat kokonaiset nimet ja henkilökohtaiset motiivit. Se tekee maskuliinisen kovaan toimintaan inhimillisen halkeaman.
