Max Seeckin Hammurabin enkeleissä jyskäävät Jugoslavian sodan traumat

Kirjavuosi 2026/19

Kroatian-reissuni jälkeen etsin sinne sijoittuvaa suomennettua kirjallisuutta, jota on vähän olemassa. 

Yksi harvoista tuloksista osui elämäni ensimmäiseen sotaromaaniin. Taustalla jyskää 90-luvun Jugoslavian hajoamissota, joka itseänikin julmana suorana eurooppalaisena tv-sotana kosketti. 

Näkökulmat ja toimintaympäristöt vaihtelevat takautumissa, sotatraumoissa ja niiden kokijoissa, Serbiassa ja Kroatiassa. Vaihtelua tuovat suurlähetystöjen pukumiehet. Hikoilevan ja kömpelön kunniakonsuli Lipovacin titteli ja käytännön toimet kohtaavat hienotunteisesti ilmaistuna ristiriitaisuuksia. Puhtaita pesiä eivät tässä ole matkustelevan turvat eli suurlähetystöt maailmalla muutenkaan.

Vaikutti aluksi kovin stereotyyppiseltä kovadekkarilta, jossa mieskatse tuijottelee nuoren tytön nättiä pyllyä. Kommunikaatiossa ilmenee kiroilua ja vastenmielisen kovaa kieltä, vaikka kuinka tarkoituksenmukaista. Ymmärrän hyvin, ettei sissiryhmässä puhuta enkelten kielellä, ei edes Hammurabin enkelten.  

Zagrebin Suomen-suurlähetystön virkamies on siis hukassa ja tapausta tutkimaan pyydetään puolustusvoimien entinen asiantuntija, joka on myös entinen rauhanturvaaja sekä Balkan-asiantuntija. Mukaan lähtee tuo tuijotuksen kohde, joka onkin nouseva kyky eikä viaton.

Myös Kroatian alamaailmaan ulottuva seikkailuromaani varmasti löytää lukijansa, ja on todella löytänytkin vuoden 2016 esikoisdekkariksi asti. Minulle tämä oli väärä valinta, jonka yli 400 sivua vedin sinnikkäästi. Tarinan jouhevana kuljettajana Max Seeck näyttää olevan mainio ja luvut ovat lyhyet vaihdellen lokaatioita Helsingin, Zagrebin sekä Bosnia ja Hertsegovinan välillä. 

Saan tietää, että heinäsirkat aloittavat soittamisen yli 25 celsiusasteen lämpötilassa. Olin myös havaitsevinani häivähdyksen sodan vastaisuutta, sen mielettömyyden tarjoamista lukijan silmien tasolle. Koska (kaikki) on (aina) henkilökohtaista, myös sisällissodan uhrit saavat kokonaiset nimet ja henkilökohtaiset motiivit. Se tekee maskuliinisen kovaan toimintaan inhimillisen halkeaman. 

Keigo Higashinon dekkari "Uskollinen naapuri" jahkailee lempeästi ja dialogintäyteisesti

Taustakuva: ChatGPT:n näkemys japanilaisesta hylätystä talosta (akiya), jollaisen saa pilkkahinnalla tai ilmaiseksi.

Kirjavuosi 2026/18

Japaniin aatokseni säännöllisesti entää ja seurailenkin YouTubesta esimerkiksi Follow the Frogs -pariskuntaa, joka kunnostaa akiyaa eli hylättyä taloa. Niitähän Japanissakin riittää. 

Tämä on ensimmäinen lukemani japanilainen dekkari ja sen tunnelma on leppoisan piinaava - ja kohtelias. Poliisitkin kuulestelevat niin nöyrästi, että häirintäänsä anteeksi pyytelevät.

Yksinhuoltajaäiti tekee äkkiraa'an ratkaisun vainoavalle entiselle aviomiehelleen. Heinäkuussa 2026 kuollut entinen sähkömies Keigo Higashino näyttää miltä hengen lähdettäminen tuntuu ihmisestä, jolle se ei ole arkityötä. Teko tuntuu täydelliseltä avuttomuudelta ja hätäännykseltä. 

Tilanteeseen avuksi saapuu yllättävä taho: naapuri, tuo "kammottavan rauhallinen ja älykäs ihminen". Mutta miksi?

Selvittelyjen roolit eivät ole yksioikoiset. Monella on kykyä ja halua tutkia rikosta, esimerkiksi matemaatikolla ja fyysikolla, joiden osallisuus onkin ratkaisevaa. Lukijan ei tarvitse arvailla, sillä tekijä tulee tiettäväksi heti aluksi. 

Higashino luo dekkariin lempeää kerrontaa, hyvin hillittyä romantiikkaa ja harkitsevia käytöstapoja. Murhamysteeriä avataan erittäin yksityiskohtaisesti ja se onkin kimurantimpi kuin aluksi arvaakaan.

Dekkari on myös dialogipainotteinen, minkä luontevuus vaatii paljon kirjailijalta.

Kulttuurisanastoa viljellään maltillisesti. Tutuiksi tulivat ainakin fusuma (liukuovi tai -seinäke) ja tapauksessa ratkaiseva kotatsu (altalämmitettävä pöytä). Päähenkilö työskentelee bento-eväsravintolassa. 

Uskollisen naapurin (Yōgisha X no Kenshin) on kääntänyt Raisa Porrasmaa. Suomen kieli rullaa vaivattomasti ja kuvaavasti. 

Ahdistunut tarina pakottaa myös kysymääm kuinka suuri voima rakkaus voikaan olla sekä elämässä että kuolemassa ja miten pakottava syyllisyyden taakka.

Täältä löytyy myös vastaus siihen miksi matematiikkaa kannattaa opiskella, mutta en enää muista, miksi. Ehkä siksi, että sen avulla voisi tosiaan ratkaista rikoksiakin.