Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieliopinnot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieliopinnot. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. maaliskuuta 2025

Entinen liberaali sivistyspuolue rajoittaa korkeakouluopiskelua

 Tässähän taitaa tulla kiire, ajattelin, kun luin uutisen tiede- ja kulttuuriministerin aikeesta rajoittaa yliopistoihin valittavia opiskelijoita ensikertalaisiin jo ensi vuonna (Kaleva 21.3.2025). Olen nimittäin hakenut opiskelemaan toista FM-tutkintoa tänä kesänä Turun yliopiston italian pääaineeseen ja saksaan kaikkiin mahdollisiin yliopistoihin Suomessa.  

 En ymmärrä, mihin tämä kokoomuksen logiikka perustuu enkä usko siihen: ensikertalaiskiintiö innostaisi hakemaan heitä, jotka eivät hae kaikkien kiintiössä. Mitenkähän motivoituneita opiskelijoita saadaan pelkistä kiintiöistä innostuneista (jos heitä edes on olemassa).

 Rajoittamista ajaa siis kokoomus, jonka ideologiaa on vastustaa minkään rajoittamista.

 Olenkin ihmetellyt: sivistysporvari, missä olet nyt?


 Kielethän ovat siitä erikoinen ala, että kiinnostus niitä kohtaan on vähentynyt, mutta yliopistoihin kieliä on vaikea päästä opiskelemaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö on onneksi myöntänyt puoli miljoonaa euroa saksan, ranskan ja venäjän pilottihankkeeseen, jossa ko. kieliä pääsisi opiskelemaan ilman aiempaa osaamista. Pääsykriteereistä ei ole vielä päätetty. Rukoilen iltaisin, että valintakriteerit eivät rajoitu nuoriin tai ensikertalaisiin.

 Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa saksaa voi opiskella kaksi opintokokonaisuutta kiitettävin arvosanoin ja hakea sitä kautta Oulun yliopiston avoimen väylää varsinaiseksi opiskelijaksi. Viime vuonna tämä mahdollisuus peruttiin, koska ilmoittautuneita ei ollut tarpeeksi.

 Olen seurannut yliopistoihin hakemiskeskustelua parikymmentä vuotta. Koko ajan se on pyörinyt rajoittamisissa ja ensikertalaisissa. Ratkaisu voisi olla paremminkin joidenkin Euroopan maiden systeemi, jossa kaikki halukkaat hyväksytään, mutta tahti karsii osan opiskelijoita pois.

Kaiken voi tosiaan tehdä reilummin.

(Julkaistu Kalevassa 25.3.2025)

maanantai 27. marraskuuta 2017

Kielitaito avaa maailman

Maanantai-illat olivat kuluneena talvena illoista parhaimmat, sillä silloin Yle esitti Suojasää-sarjaa. Kuvitteelliset tapahtumat sijoittuivat oikeasti toimineille Mosfilmin studioille Hruštševin ajan Neuvostoliittoon.

Sarjan ajoitus ei olisi voinut olla sopivampi, sillä se tuli Oulu-opiston venäjäntuntieni jälkeen. Katsomisen iloa ei hälventänyt edes se, että huomasin, miten vähän ensimmäisen vuosikurssin opiskelijana kieltä ymmärrän. Paljon vähemmän kuin espanjan ykköskurssin alussa.

Nyt neljän vuoden jälkeen espanja sujuu kohtuullisesti. Ymmärrykseni ei kuitenkaan koske espanjankielisiä uutisia. Ne kuulostavat korvissani edelleen puurolta.

Espanjan opiskelu yhtä aikaa venäjän kanssa on tuntunut myös lohdulliselta. Espanjan tapaluokat ja niiden aikamuodot ovat alkaneet maistua hunajamaidolta venäjään verrattuna.

Esimerkiksi: kuinka monta konsonanttia voikaan lausua peräkkäin? Venäläinen voi helposti lausua monta.

Kielten opiskelun edut ovat kuitenkin tuskia suuremmat. Kansalaisopistosta saa pienellä hinnalla käytännön kielitaidon, joka avaa mahdollisuudet maailmanvalloitukseen. Tätä lopputulosta ei voi liikaa korostaa aikana, jolloin matkustetaan enemmän kuin koskaan.

Myös trendeissä ja ajan virtauksissa näkyvät vahvasti globaalit merkit. Kieliä opiskellaankin kansalaisopistossa käytännön syistä. Esimerkiksi espanjan suosiota selittää virkistynyt Kanarian-matkailu. Se on viisasta käytöstä.

Turistisaarienkin sopukoista näet löytyy kohteita, joissa ei pärjää ollenkaan englanniksi.


Punta Bravan rantaa Pohjois-Teneriffan Puerto de la Cruzissa


Vuorotteluvapaallani opiskelin viroa. Muuta en siitä muista kuin että hauskaa oli. Opinnot katkesivat, kun siirryin Kanarialle koettamaan espanjan taitojani muutamaksi kuukaudeksi.

Toisin kuin luullaan kielitaidon ylläpitäminen ei vaadi matkustamista. Nykyaikana tietokoneen näppäimistöltä löytyy kansainvälinen media ja sen antamat mahdollisuudet oppimisen tukemiseen.

Sosiaalisen median asetukset voi säätää vaikka saksaksi ja Spotifyhin tallentaa ranskankielistä musiikkia. Verkosta voi kuunnella maailman parasta kulttuurikanavaa, Espanjan yleisradioyhtiön Radio 3:a. Ja näin oppiminen tapahtuu huomaamattomasti.

Sen mitä ei heti ymmärrä, voi ohittaa ja vaihtaa levyä. Tämä ajatus sopii kielten opiskeluun muutenkin. Virheisiin ei kannata juuttua. Asiat avautuvat ajallaan.

Kieliopinnot voivat siis opettaa rentoutta ja epätäydellisyyden täydellistä hyväksymistä, nykyihmiselle sangen tarpeellisia taitoja. Kansalaisopistossa saa jokainen opiskella niin paljon tai vähän kuin tuntee tarpeelliseksi ja niin pitkälle kuin haluaa.

Rentouden tavoite on kova. Olemme oppineet armottomiksi, numeroilla arvioitaviksi suorittajiksi. Nykyaikaisessa kansalaisopistossa yhteys kieleen on kuitenkin enemmän elävä kuin suorittamista korostava.

Opetus ohjaa virheettömyyden sijaan kielen koko maailmaan ja sen kulttuuriin. Omaan kielentuottamiseen rohkaistaan, varsinkin puhumaan.

Muutos on merkittävä verrattuna varsinkin vanhempien ikäpolvien kouluaikoihin, jolloin kirjallinen ilmaisu sivutti suullisen.

Kansalaisopiston kieltenopiskelussa korostuu ryhmän moninaisuus, sillä tavoitteet ja lähtötasot ovat jokaisella persoonalliset. Luokkatilanteet ovat vaativia, värikkäitä ja hauskojakin sekä opettajalle että oppiville, koko ryhmädynamiikalle.

Yhdelle kieliopin perusasiat sanaluokkineen ovat tuttuja itsestäänselvyyksiä, toinen ei ole niistä koskaan kuullutkaan. Joku jatkaa korkeakoulun kieliopintoihin. Vieruskaveri tekee ensimmäisen itsenäisen ulkomaanmatkansa sanastoa hapuillen.

Ja lopulta kaikki huomaavat, että hienostihan tästä selvittiin. Kun numeroarvostelua ei ole, välitön palaute tulee elävästä elämästä.

Tänä kesänä kävin opiston venäjän ryhmän kanssa Viipurissa ja Pietarissa. Se oli ensimmäinen matkani Venäjälle, mutta ei varmasti viimeinen.

Jo pelkkä vieraiden kirjainten läsnäolo teki kaupungeista erityisen oloisen ja eksoottisen.




Rohkaistuin tuottamaan muutaman sanan venäjää. Ilahduin, kun ymmärsin kirjaimia ja kokonaisia sanoja. Luokkahuoneesta poistuminen ja kielen kuuleminen aidossa ympäristössä saivat entisestään innostumaan sekä kielestä että maasta.

Parhaimmillaan kielten opiskelusta tuleekin hauska ja kokemuksellinen matka, joka ei koskaan pääty.

Tulevaisuutta osaan ennustaa jonkin verran.

Jos en eläkkeellä ole laittamassa oppimaani käytäntöön vaan asun Suomessa, istun joka ilta jonkun kielen kurssilla.

Ehkä siihen mennessä on toteutunut toiveeni tanskan ja rauman kielten opintoryhmistä.

Kirjoitus on julkaistu 23.11.2017 ilmestyneessä Oulu-opiston 110-vuotisjuhla-antologiassa "Eläkeläinen muistelee".


tiistai 24. helmikuuta 2015

El running

Tiedusteluihin mahdollisen lottovoiton käytöstä olen vastannut, että palkkaisin personal trainerin opettamaan Queen's Englishiä. Täysin hyödytöntä, mutta onhan se hyytävän hyvänkuuloista puhumista. 

Ylioppilaskirjoituksissa minut pelasti kielet. Lukiossa olin niin sanotulla kieliluokalla, joka oli täynnä tyttöjä ja sai ainoana kaupungissa edustaa latinan lukijoita. En kuulunut heihin, mutta vertaisryhmään kyllä.

Stereotypinen vastakkainasettelu matemaattisiin ja kielellisiin tyyppeihin on ollut minulle verevää todellisuutta. Tyypillisen tytön pienestä matematiikan numerosta ei tehty isoa numeroa, mutta kielellisyyttäni korostettiin. 

Noihin aikoihin kuulin tarpeeksi teurastamovitsejä, kun ilmoitin, että minusta tulee kielenkääntäjä. Ulkomaan kirjeenvaihtajuuttakin ajattelin. Se olisikin ollut luonnollinen valinta hänelle, joka on aina vähän enemmän kotonaan muualla.

Espanjaan ensimmäisen kosketuksen sain Porvoon matkailuopistossa. Kielen imu oli valtava ja katselin yliopiston valintaopasta kohdasta espanjalainen filologia. Pääsykoekirjat edustivat kuitenkin vain kielitiedettä. Siltä tieteenalalta sitten Vaasasta paljon myöhemmin valmistuin.

Kahdenkymmenen vuoden suvantovaiheen jälkeen olen taas tilanteessa, jossa olen omimmillani. Mutta jos olisin yhtään nuorempi eli malttamattomampi, jättäisin harjoitukset tähän.

Espanja ei nimittäin ole helppo kieli, mutta ovela se on.


Aluksi kokonaisuus vaikuttaa vaivattomalta ja hauskalta: helpolta lausua ja sanojen suvut helposti pääteltävissä. Aika pian alkaa kuitenkin ilmetä varsinaiset venkoilut. Kyseessä on niin paljon suomesta eroava kieli rakenteeltaan, kieliopiltaan ja sillä mitä kielellä tehdään ja miten. Samassa lauseessa kielletäänkin kaksi kertaa!

Muuten t
ärkeimmältä vaikuttaa saada asiansa sanotuksi mahdollisimman nopeasti, lukuisilla pikkusanoilla.
 

Opiskeluni on silti päämäärätietoista. Muuten en polkisi tunneille ja takaisin työpäivän jälkeen järjettömässä pakkasessa, tuulessa ja lumisateessa sekä kerran pyörän sisäkumi tyhjänä. Hyväksyn, että en osaa kaikkea heti. Oudot rakenteet ja pikkusanat sekä yhden verbin lukuisat käyttömahdollisuudet lähinnä huvittavat.

Kääntäessä hengästyttää ja hiki tippuu.



Opin käytännön ja varsinkin virheiden kautta. Minkä kerran sanon ääneen väärin ja mistä minua oikaistaan, muistan. Instagramin ruokapäivityksessäni kehun avocadon sijaan nauttivani asianajajaa. Reissussa kaupassa pyydän hunajan sijaan pelkoa. 

Laulusta olen hoksannut, että lähteminen tapahtuu refleksiiviverbin kautta toisin kuin meneminen.

Jos en perillä kohteessa saa bussikuskille viestiäni perille, heiluttelen käsiäni ja pyörittelen silmiäni. Noloutta koen ainoastaan silloin, kun kysyn enkä ymmärrä vastausta. Silloin laiskasti vaihdan englantiin.

Kannustavaa, tai kohteliasta, että natiivien mielestä puhun hyvää espanjaa, jos tilaan ateriakokonaisuuden virheettömästi.

Kommelluksista ja hämmennyksistä huolimatta en syty ajatukselle, että maailmassa olisi yksi kieli käytettäväksi, vaikka se olisikin esperanto. Englantihan meillä on toki aina mukanamme - ja riesanamme. Espanjalaisella radiokanavalla oli juoksemista kuvattu sanalla "el running". Puistattavaa.

Pahankuuloista siitäkin huolimatta, että epäilen ennätänköhän koskaan tulla espanjan kanssa yhtä valmiiksi kuin englannin: pystyisin työskentelemään sillä ja ymmärtämään arjen äkkinäisten puhetilanteiden sävyt. Sekä taivuttamaan kieleni niihin ihanan pehmeisiin konsonantteihin.

Tässä vaiheessa saa kuitenkin riittää, että muutaman viikon päästä en huudahtaisi kaupassa suoraan suomesta kääntäen "Otan nämä!" vaan toteaisin oikeaoppisen hauskasti: "Minulle nämä vien".