Kirjavuosi 2025/15: Hyvä Helmi!

 Lempikirjailija ei petä, se lie yksi lempikirjailijan ominaisuuksista. 

 Hotakainen on taas sanataiteilijana ja omaperäisenä tarinankertojana verraton, hauska ja osuva. Tällä kertaa saa ihmetellä miten ihmeessä hän on päässyt muistisairaan pään sisään. 

 Luulen, ilman kokemusta, että sekä Helmin että Oskarin ihmettelevä, äkkinäinen kokemusmaailma on hyvinkin autenttinen, jopa omassa asiayhteydessään järkevä, kunnes asiayhteys liitetään yhteiskunnan vaateisiin. 

 Edelleen luulen, että tästä siis on kyse sairaudessa, joka yleistyy ja jota pelkäämme hurjasti: "muistin riekaleita lentelee tajunnan hämärissä, mutta mikään niistä ei kirkastunut selkeäksi kuvaksi".

  Muistisairaan Helmin löytää metsästä pariskunta eikä tilanne naurattaisi yhtään, ellei sen loihtisi esiin juuri Hotakainen. Ääninäyttelijä-lastentarhanopettaja-pariskunta odottaa saavansa lapsen, mutta saakin vanhuksen nukkumaan lastenhuoneeseen Nalle Puhin kuvan alle. Eli hotelliin kuten Helmi, tavallaan oikein, olosuhteen käsittää. 

 Hotakainen näkeekin persoonan siellä missä me muut näkisimme potilaan, sairaan tai säälittävän autettavan. Helmi on sukkela, neuvokas ja lujatahtoinen, kaikki erinomaisia piirteitä Hanoi Rocksin entiselle managerille. Nyt häntä "v-tuttaa elää hitaasti". 

 Myös rohkeanraikasta on suomalaiselta kirjoittajalta luoda päähenkilö, joka ei pidä luonnosta. Tämä onkin kaupunkilaisvanhusten tarina.

 Hotakaiselle tyypilliset salamankaltaiset letkaukset kuten arkielämän yllättävät koukutkin kulkevat tässäkin mukana. Erikoisesta tulee tavanomaista, vaikka onhan ääninäyttelijyys ammatti siinä kuin lastentarhaopettajuuskin on. Silti siitä tulee jotain kieron hauskaa, kun herra lähtee aamuisin töihin varikseksi eikä hämmentävässä elämäntilanteessaan saa sitä oikein lentoon. 

 Kirjailijan fanina ehdin hetken epäillä, onko tämä parhaimmistoaan, mutta lopulta antauduin. Ehkä niin kävi viimeistään Tonin (hotellinjohtaja-ääninäyttelijä) ja Helmin keskustellessa onnenkahveilla Helmin kodissa. Dialogistaan oiva kirjailija tunnetaan.  

 Hotakainen lopulta venyttää näkökulman myös omaishoitajuuteen ja moderneihin ratkaisuihin hoitaa väistämätön vanhenemisen ja sairastamisen tilanne.  

 Silläkin tavalla, sattuman ja ystävyyden kautta, voi koittaa jos ei umpionnellinen niin siedettävä loppuelämä.

 

10 kappaletta

Pyydettiin listaa 10 vaikuttavasta kappaleesta.

Juttu on jäljitelmä Facebookissa aiemmin pyörineestä ”valitse 10 sinuun vaikuttanutta kirjaa, joiden ei tarvitse olla suuria ja hienoja”.  Minulle kaikki alla mainitsemani tietysti ovat suuria, hienoja, elämäni klassikkoja. Suurimmalta osalta mainituista olisin voinut laittaa koko tuotannon.

Vaikka kiusaus tämän laatimiseksi oli ylittämätön, koin sen myös hieman väkivaltaiseksi. Niin paljon joutui jättämään ulkopuolelle ja jotain ihan varmasti unohtui. Selkeitä puutteitakin on: listassani olisin mielelläni nähnyt musiikkia eri kielialueilta, mutta tunnen huonosti muuta kuin suomen- tai englanninkielistä musiikkia.

Klassiseen minulla ei ole välitöntä suhdetta paitsi mennyt työsuhde, mutta sävellykset tässä ovat hienoja, isoja valsseja.

Mikään ei ole missään tärkeysjärjestyksessä. Olennaista on, että nämä ovat jossain elämänvaiheessa, enimmäkseen nuoruudessa, vaikuttaneet. Keidenkään alla olevan musiikillisia tekemisiä en enää seuraa aktiivisesti, mutta näitä esityksiä kuuntelen lähes jatkuvasti, ensimmäistä lukuun ottamatta.

Sitä olen tähän aamuun asti muistellut Ratsian ansiona. Aamulla liikenteessä sitten muistin, että laulajahan oli nainen ja sehän oli Loose Prick. En muuten muista tuon sävelkulkua enää ollenkaan enkä löydä sitä mistään kuunneltavaksikaan. Vahva vaikutus sillä on pitänyt olla, sillä vuosikymmeniinkään kuulematta muistan edelleen kertosäkeen: ”niin lähellä sun sydän lyö mun rinnassa”.

1. Loose Prick: Sateen jälkeen

2. Hanoi Rocks: Tragedy
Äänestin tätä muutama vuosi sitten kaikkien aikojen rockbiisiksi. Ryhmän jäsenten myöhemmät tuotannot eivät ole vaikuttaneet, mutta varsinkin ensimmäiset lp:t (!) olivat räjähtävän hienoja kokonaisuuksia.

3. The Cure: Pictures of You
Melkein taideorkesteri. Silti monella, tai oikeastaan vain yhdellä, tapaa tärkeä tarkemmin erittelemättä. Tämä esitys ehkä nousee ylitse muiden. Sitä paitsi minä ja Robert Smith käytämme huulipunaa samalla tavalla.

4. Kolmas Nainen: Talot ja tienhaarat
Alavudelta ja yksi Suomirockin parhaimpia. Kun täytin 22, tyypit Turussa menivät paikalliseen musiikkikauppaan esitellen lahjaideaansa ”pitäisi löytää sellainen levy, missä tehdään sillivoileipä”. Olin ilmeisesti puhunut aktiivisesti tästä Äiti pojastaan pappia toivoi -kappaleesta lp:ltä Hikiset siivut. Siltä olin valita Syksy rannalla, mutta tämä on henkilökohtaisempi.

5. Se: koko tuotanto
Koen niin, että Yarilta ei ole käsistään lähtenyt yhtään mitään huonoa. Tuotantonsa on erikoinen ja laaja elokuvamusiikeihin asti.



6. Pelle Miljoona & 1980: Viimeinen syksy
Suvaitsevainen jazzteksti.

7. Talking Heads: Listening wind
David Byrne, tuo älykäs, monipuolinen, ennakkoluuloton ja yllätyksellinen. Todellinen taiteilija tosiaan. 

8. Dmitri Shostakovitch: Waltz No 2
Pateettista, liikuttavaa isojen kaarien leijailumusiikkia.

9. Antonin Dvorák: Slavonic dance Op. 72, No. 2
Keväinen Prahan-matka ja yksi parhaimmista reissuistani muutama vuosi sitten.

10. Kari Tapio: Myrskyn jälkeen
Ei muuta kuin virsikirjaan tämä teksti.