Puerto de la Cruzin yllätys

Puerto de la Cruzilla Teneriffan pohjoisosassa on sateisen ja kylmän paikan maine. Kylmyys on suhteellista, mutta toki todellisuus on viileämpi, jos vertaa siihen jatkuvasti aurinkoiseen läikkään etelässä missä elin.

Puerton vehreyttä olen huomannut korostettavan niin, että imagonsa kuulostaa jopa kaupunkiviidakolta. Ja kieltämättä näkymä havahduttaa Etelä-Teneriffan kuivan karuuden rinnalla. Ehkä vehreys on se syy, miksi suomalaiset sateista huolimatta suosivat tätä pohjoisen 30 000 asukkaan mäkistä kaupunkia?

Itse korostaisin pikkukaupungin sympaattisuutta. Se erityisesti viehätti ja yllätti.  

Onneksi lähdin, säämaineesta huolimatta. Ja onneksi kaupungissa odotti oululaispaikallinen opas, joka avasi paikkaa satunnaista päiväkäyntiä avarammin.

Onneksi joulukuun yhdeksäntenä myös paistoi, toki olin edennyt kohteeseen sääennusteen turvin. Aurinko ei pakahduttanut kuten ei kokemusteni mukaan koskaan Kanarialla.

Ilma tuntui lempeältä, hoitavalta.

Pieni Suomen kansa on valloittanut Puertoa kiitettävästi, muun muassa suomalainen luontaistuotekauppa on avattu keskeisille kulmille. Suomalaisuus näkyi Puertossa enemmän kuin etelässä; kieli, ravintolat ja liput sulivat sujuvasti ympäristöön.

Puerto de la Cruz tuntui hurmaavalta yhdistelmältä vihreyttä, vanhaa kaupunkia ja kuohahtelevaa merta. Puertosta löytyy myös teatteri sekä ihmisiä iltaisin yhteen kokoava tori. Se on siis on oikea teneriffalainen kaupunki.

Puerton erikoisuus on merivesialtaat, joille sisäänpääsy ei-vakituisilta asukkailta on viisi euroa. Sillä rahamäärällä saa uida altaissa sekä pötkötellä rantatuolissa iltaseitsemään saakka.

San Telmon kirkkomaalla kohtasin keltaisia ja punaisia joulutähtiä sekä banaaniterttuja. Joulutähtipensaankin bussin ikkunasta huomioin.

Päiväkäynti Pohjois-Teneriffalla todisti jälleen saaren yllättävyyden ja moni-ilmeisyyden, monin tavoin.

Palasin takaisin Americasiin paikallisbussilla Los Gigantesin kautta. Olin saanut vinkin, että sitä kautta pääsee perille mahtavien maisemien ja pittoreskien vuoristokylien kautta.

Näin todella tapahtui.

Kuljettiin lukemattomien vuoristokylien läpi, kieputtelua jatkui pari tuntia kapeaakin kapeimmilla teillä. Ja kylät vaihtuivat, vain yksi muutaman minuutin pysähdys Icod de los Viñosissa. Olikohan bussin ikkunasta näkemäni traakkipuu se kuuluisuus, satoja vuosia vanha?

Ylämäelle ei tuntunut tulevan loppua. Ehkä kyse oli todellisesta asiakaspalvelusta: jos taloja rakennetaan vuoren huipuille ja rinteisiin, tottahan sinne pitää kulkea myös julkisen liikenteen.

Kun matka alas viimein alkoi, voipuneena nieleskelin korvia auki.

Ja lumihuippuinen Teide seurasi koko ajan, aina vähän eri kulmista.

Hiljaisuuden rannikko

Kaikki vähänkään seuramatkailua seuranneet muistanevat Ten Belin.

Se sijaitsee täällä, Etelä-Teneriffalla Costa del Silencion vieressä. Ten Belin hohto matkailukeitaana on mennyttä, mutta tutustuminen repsahtaneeseen turistikohteeseen kuuluu Etelä-Teneriffan-matkaajan yleissivistykseen ja saaren kulttuurihistoriaan.
Siksi Ten Beliä ei voi sivuttaa tässä matkakertomuksessa.  

Bussi on täällä guagua. Ensimmäisellä kerralla se nauratti - nimi kuulostaa kengurukyydiltä ja lausuttuna wau wau'lta. Yhdensuuntainen matka Costa Adejesta Silencioon kestää noin 40 minuuttia ja maksaa bussikortilla puolitoista euroa. Pysäkkejä on tiheässä, myös banaaniviljelmien reunamilla ja väleissä.



Alkumatkasta bussikuski joutui kiivaaseen sanaharkkaan erään eurooppalaisen kansanryhmän kanssa, jolla on sanomisen taito hallussa ja myös tarpeeksi intoa inttää.

Loppumatkastani kuski suuteli yhtä matkustajaa.



Lähdin kohtuullisen aikaisin. Vaadittiin muutama kuukausi ja muutama piipahtaminen lähikyliin, jotta opin, että puoli kahdelta starttaava ja puoli viiden aikaan päättyvä tauko on totta Kanariallakin. Siesta myös vääristää todellisuutta eli saa virkunkin paikan vaikuttamaan vähän nukahtaneelta.

Rannikon aamu oli todellakin hiljainen. Keskustassa paikkojen ovia availtiin ja tuoleja kahviloihin kannettiin. Viihdyin bussissa enemmän kuin ehkä oli tarkoitus ja satuin Silencion reunamille, rantaviivalle, ja siellä apartamentoshotellin aamiaisaikaan.



Vihanneksia ei buffetpöydästä tarjottu, mutta muuten kuuden euron hintaan sai syödä normaalit aamiaiseväät oman mahan mukaan. Viimeisen aamiaistunnin aikana ruuhkaakaan ei ollut.

Paikan musiikki oli nostalgista kasaria, Lionel Richietä ja Whitney Houstonia.






Costa del Silencio on huvila- ja rivitalotyyppistä aluetta, turisteja tunnistin ja havaitsin opasteissa myös hollannin kieltä. Epäilen että aamiaispaikallanikin on Alankomaa-kytky.



Talot ovat matalia ja yleiskuva siisti. Myös kierrätys toimii taloyhtiöiden pihalla mikä ei ole tavallista Adejessa. Ymmärtääkseni kierrätyksen piti alkaa yleisemmin täällä vuoden alusta, mutta aikataulujen viivästyminen on niin universaalia.






Ten Belin nimi on yhdistelmä Teneriffasta ja Belgiasta: Belgiasta siksi, että alueelle alkoi ensimmäisenä rakentaa belgialainen.






Siellä, ostoskeskuksen pihalla, kun TUI:n siniset ja muunväriset siivet suihkaisivat ylitseni minuuttien välein, mietin miksi paikka on unohtunut ja ränsistynyt.








Kaikki mahdollisuudet matkailuun olisivat edelleen olemassa: palvelut, aurinko ja meri.  Molemmin puolin Ten Beliä, sekä Costa del Silenciossa että Las Galletasissa, matkailuelinkeino voi hyvin, vaikka en suomea kertaakaan kuullutkaan.




Ten Belin autioituneella puistoalueella oli ymmärretty tilanteen mahdollisuudet: siellä jumpattiin, koska tarjolla oli sopivasti tilaa ja betonikynnyksiä askeltamiseen.





Las Galletasissa olen käynyt tällä reissulla aiemmin. Se oli siestan aikana, jolloin ihmettelin lähes kummitusmaista tunnelmaa ja hylättyjä rakennuksia. Nyt kävelin eri kaupunkiin.



Ruuhkaa, ihmisiä, paikallisia, turisteja, hyviä ostosmahdollisuuksia (putiikissa musiikki liian kovalla) ja edullinen kahvilakäynti.



Las Galletasin ranta oli aaltoisa, kivinen ja ilman aallonmurtajia, harvakseltaan kansoitettu.



Costa del Silencio, Ten Bel ja Las Galletas kuuluvat kaikki hallinnollisesti Aronan kuntaan ja ovat toisistaan verrattain lyhyen kävelymatkan päässä. Tunnelmaltaan ja yleiskuvaltaan ne ovat jokainen aivan omanlaisensa. Ainoa silmiinpistävä yhteneväisyys oli sisäänheittäjien ja markkinamiesten innokkuuden puute sekä tietysti meri ja aurinko. Las Galletasissa on viehättävä sininen satama.



Noista kolmesta voisin valita oleskeluuni minkä tahansa, kunhan ei tarvitse Ten Belin entiselle ostoskeskukselle majoittua.