Herman Kochin Vankilomassa kirjallisuuden maailma on kovaa kuin rikollisuus

Kirjavuosi 2026/15

Herman Koch (s. 1953) on niitä harvoja kirjailijoita, joilta mielelläni luen kaiken saatavilla olevan, tämä taitaa olla järjestyksessään kolmas.

Myös Vankilomassa hollantilainen Koch osoittaa ihmistuntemustaan ja paljastaa kaikenlaista inhimillistä matalamielisyyttä ja teeskentelyä. 

Vanki Derek L. saa menestyskirjailija Simon Hansonin avulla kirjansa julkaistuksi ja julkistamistilaisuuteen muutaman päivän vapauden. Ne hän viettää Hansonin perheessä, jossa vaimo Hanna on poliisi ja myös kuulustellut Derekiä murhasta. Muutakin yhteistä löytyy. 

Pikkuhiljaa selviää, että jokaisella, ehkä perheen koululaista lukuun ottamatta, on päivänvaloa kestämätöntä menneisyyttä. Niek-poikaa odottaa tulevaisuus, joka lopulta saa lukijan varpailleen. 

Vankiloma käy dekkarista tapahtumineen sekä tunnelmaltaan, sillä siinä on paljon pinnanalaista kyräilyä ja ihmismielen arvaamattomuutta sekä toki rikollisuutta ja piiritystilanne. 

Koch myös näyttää, että kirjallisuuden maailma on kilpailussaan ja julkisuushakuisuudessaan lähes yhtä kova ja alhainen kuin rikollisuudenkin, tosin sillä erotuksella, että rikollisuudessa ei ole vähääkään naiiviuden varaa. Vapaassa maailmassa asioita taas koristellaan kaunistelevilla fraaseilla.

Selvänäköisyys ja mutkaton suoruus ovat Kochin vahvimpia ominaisuuksia kirjailijana, sillä onhan taitava kirjailija aina myös näkijä. 

Teoksen on suomentanut Mari Janatuinen.

Karua Harry Holea Netflixillä kantaa Tobias Santelmannin karisma

Tämä Harry Hole -sarja Netflixillä. Vähemmälläkin väkivallalla pärjäisin, mutta soitettiinhan siinä Sex Pistolsia ja Ramonesia ja oliko Nick Caveakin. 

Sarja perustuu Jo Nesbøn Veritimantteihin ja pitää yllä karun vetävää draamaa Oslon sarjamurhista. Mitenkään en voi vertailla kirjaa ja sarjaa, sillä en ole lukenut kirjaa enkä muutenkaan pidä sellaisia rinnastuksia tarpeellisina.

Olen aika lailla realismin ystävä myös fiktiossa ja siksi vierastan mystisiä, okkultistisia ja numerologian elementtejä. Juonen kulun pahanlaatuinen korruptio ja petos eivät sen sijaan ole ollenkaan kaukaa haettuja ilmiöitä, vaan noudattelevat jariaarniomaisia piirteitä. 

Keskeistä on kuitenkin ajatus ihmisarvosta tai sen olemattomuudesta, niin sanotusta ihmisroskasta, josta rakas kotikaupunki Oslo pitää puhdistaa (tätä käsitettä sarjassa suoraan käytetään ja käytännössä tehostetaan).

Ja sitten se henkilökohtainen valaanlihapihvi, ydin, des Pudels Kern. 

Kaikki norjalaiset miehet ovat komeita eikä Tobias Santelmann poikkea rivistä paitsi että hän on saksalaissyntyinen. 

Holen hahmo on viehättävä kerrassaan, omapäisen älykäs, haavoittuva ja itsenäinen oman tiensä kulkija, joka myös osaa luoda luontevan suhteen rakastettunsa lapseen. Harry huomaa asioita, joita ei näe kukaan muu, siinä hänen nerokkuutensa rikosratkojana, ja silmissään sielukkuutta. Alko-ongelma ei ollut plussaa, mutta varmaan se kuuluu genreen. Ilman Holen ylikarismaattista, komeaa hahmoa en ehkä olisi jatkanut loppuun. 

Ken on seurannut Exitiä, tapaa tässä tuttuja. Toimintaympäristöstä löytyy klisheisyyttä tyyliin Oli synkkä ja myrskyinen ja ennen kaikkea sateinen yö, mutta Norjan ilmasto-olosuhteet huomioiden se on myös raakaa realismia. Tilanteet tihentyvät varsin raskaasti toimintaelokuvamaiseksi loppua kohden. Mielikuvituksessa ei ole säästelty mitä tulee kasarin hittituotteeseen vesisänkyyn. Asiaan kuuluva rakkaustarina raastaa kokijaa. 

Kaupungin todellisuuden kontrastit tehtiin korostetun näkyviksi, myös ne miellyttävimmät piirteet kuten suvuissa periytyvät saariston rantasaunamökit. Vigelandin puiston patsaita osattiin käyttää tunnelman tihentämiseen.  

Sitä paitsi Hole oli oikeassa, myös tässä, vaikka syvästi inhimillisenä oli useasti väärässäkin: "Doors ei ole maailman paras bändi, vaan maailman yliarvostetuin bändi".