Kuiva ja kukkaisa tuulten Fuenteventura

Kanaria on mainettaan monipuolisempi, taas se tuli havaittua, vaikka tietyiltä osin en yllättynytkään. Tarkoitan asiaan kuuluvia paikallisia sähläyksiä ja ruokaa, joka on minulle aina haaste Kanarialla, vaikka en allergikko millään tavoin olekaan.  

Kanariansaaret olen käynyt niin, että seitsemisen kertaa Teneriffalla, joista yhden puolen vuoden jakson ja enimmäkseen eteläpuolelta, ja muut saaret tavan turistimatkoilla La Palmaa, El Hierroa ja La Graciosaa lukuun ottamatta. 

Fuerteventuralla olin siis ensimmäisen kerran tammikuun 2025 alussa. Se on toiseksi suurin Kanariansaarista Teneriffan jälkeen ja kaikkein lähimpänä Afrikkaa, itse asiassa näin Afrikan saarikierroksellamme majakalta. 

Saaren ilmasto oli minulle miellyttävä eli tammikuussa suomalaisen kesäinen, +20-+21, tuuli sopivasti ja aurinko paistoi täysin siniseltä taivaalta kaksi viikkoa. Vasta lähtöpäivänä taivas peittyi paksuun pilveen. Kuten saaren nimestäkin huomataan, tuuli on sille tyypillinen ilmiö, mutta ei mitenkään yltiöpäinen. Surffareiden kantapaikkojahan Fuerteventura on. 

Kiintopisteeni Corralejo on entinen kalastajakylä saaren pohjoisessa ja se on säilyttänyt robustin ilmeensä varsinkin satamassa. Turhan soma kaupunki ei ole, mutta onpahan paikallinen. Sataman alueen ravintolakeskittymää sanotaan pikku-Italiaksi, ja aiheesta. Tykkäsin tuosta rantaa kulkevasta reitistä.

Satamasta pääsisi myös Lanzarotelle puolessa tunnissa sekä Isla de Los Lobos -saarelle. Se on luonnonsuojelualuetta, jonne täytyy lippujen lisäksi olla valtion lupa (saa verkosta tai matkanjärjestäjältä), koska saaren herkkää luontoa pyritään suojelemaan. Saarella ei voi myöskään yöpyä. 

Meidän ensipäivinämme tammikuun alussa valmistauduttiin Kuninkaiden päivään (El dia de los reyes magos) mikä näkyi kadun koristeluissa. Kyseessä on yksi Espanjan isoimmista juhlapäivistä. 

Mikäli ajelee autolla, Fuerteventura on siihen oikea paikka. Tiet ovat erinomaisessa kunnossa ja liikennettä on vähän. Maisema on tosi karu ja kuiva. Meidän retkipäivänämme muutaman britin ja kahden amerikkalaisen kanssa kohtasimme Teneriffaltakin tutun caliman eli aavikon punaisen hiekkamyrskyn. (Oli muuten hauskaa, kun brittinaiset kertoivat, miten he perheineen odottavat Euroviisuissa Suomen hevikappaletta!)

Tuon retkipäivän ehdottomia kohokohtia oli minulle kaksi, Betancuria eli Kanarian vanhin kaupunki ja entinen pääkaupunki ylhäällä vuoristossa serpentiinipäiden päässä. Poikkeuksellisella sijoittumisella pääkaupunkia suojeltiin merirosvoilta. 

Betancurian raitilla myytiin sokeripaahdettuja pähkinöitä, ja hyviä olivat.

                    Betancurian kirkko Iglesia de Nuestra Señora de La Peña

Nykyinen Fuerteventuran pääkaupunki on satamakaupunki Puerto del Rosario, jonka tutkin ensi kerralla.

Lisäksi vaikutuksen tekivät Ajuyn aallot, jotka olivat suurimmat koskaan näkemäni. 

Erinomaiset valkosipulikatkaravut (gambas al ajillo) nautin kahden sisaruksen Cuevas de Ajuy -ravintolassa. Paikkakunnalle ei olisi voinut jäädä yöksi, vaikka olisi halunnutkin, sillä hotelleja siellä ei ole, toki joitain yksittäisiä majoittajia. Kokonaisuudessaan tuo Ajuy-Betancuria on koko Kanariansaarten vanhinta aluetta. 

Hotelleja muutenkin näin reissuillani vain muutamia ja nekin, kun noudimme matkoille muita turisteja. Turismivastaisuudesta ei ollut mitään puhetta tai näkyjä. Kuskimme Mike Birminghamista (Australian kautta) tiesi kertoa, että vastenmielisyyttä saarella herättävät diginomadit, jotka saavat hyvää palkkaa, mutta maksavat veronsa muualle. 

Fuerteventuralla ei ole käärmeitä, yhden torakan toki näin ja hyttysiä on, mutta minua hyttysallergikkoa ne eivät vaivanneet hetken kutinaa enempää. Kuten kuvista huomaatte, turismoryysiksiä ei ole.

                    Majakka La Entallada

Kanarialaiset juustot ovat hyviä. Tällä kertaa söin Suomessa kotona yhden illan taktiikalla vuohitilalta ostamani savujuuston. Saarikierrokseemme kuului myös käväisy juustomuseossa (El museo del queso majorero).  

Kuivahkosta maisemasta huolimatta Fuerteventuralla myös kukoistavat kasvit, kukat, palmut ja toki kaktukset.  

Atlantissa uimista ei voi tammikuussa ajatellakaan, joten seuraava reissu tuolle saarelle suuntautunee joko kevät- tai syksykautena. Ei ehkä enää Corralejoon, mutta uusi kohde hahmottui saarikierroksellamme. Parastahan tuolla on valo ja tosiaan nämä kasvit ja kukkaloistot. 

Hiljaisuuden rannikko

Kaikki vähänkään seuramatkailua seuranneet muistanevat Ten Belin.

Se sijaitsee täällä, Etelä-Teneriffalla Costa del Silencion vieressä. Ten Belin hohto matkailukeitaana on mennyttä, mutta tutustuminen repsahtaneeseen turistikohteeseen kuuluu Etelä-Teneriffan-matkaajan yleissivistykseen ja saaren kulttuurihistoriaan.
Siksi Ten Beliä ei voi sivuttaa tässä matkakertomuksessa.  

Bussi on täällä guagua. Ensimmäisellä kerralla se nauratti - nimi kuulostaa kengurukyydiltä ja lausuttuna wau wau'lta. Yhdensuuntainen matka Costa Adejesta Silencioon kestää noin 40 minuuttia ja maksaa bussikortilla puolitoista euroa. Pysäkkejä on tiheässä, myös banaaniviljelmien reunamilla ja väleissä.



Alkumatkasta bussikuski joutui kiivaaseen sanaharkkaan erään eurooppalaisen kansanryhmän kanssa, jolla on sanomisen taito hallussa ja myös tarpeeksi intoa inttää.

Loppumatkastani kuski suuteli yhtä matkustajaa.



Lähdin kohtuullisen aikaisin. Vaadittiin muutama kuukausi ja muutama piipahtaminen lähikyliin, jotta opin, että puoli kahdelta starttaava ja puoli viiden aikaan päättyvä tauko on totta Kanariallakin. Siesta myös vääristää todellisuutta eli saa virkunkin paikan vaikuttamaan vähän nukahtaneelta.

Rannikon aamu oli todellakin hiljainen. Keskustassa paikkojen ovia availtiin ja tuoleja kahviloihin kannettiin. Viihdyin bussissa enemmän kuin ehkä oli tarkoitus ja satuin Silencion reunamille, rantaviivalle, ja siellä apartamentoshotellin aamiaisaikaan.



Vihanneksia ei buffetpöydästä tarjottu, mutta muuten kuuden euron hintaan sai syödä normaalit aamiaiseväät oman mahan mukaan. Viimeisen aamiaistunnin aikana ruuhkaakaan ei ollut.

Paikan musiikki oli nostalgista kasaria, Lionel Richietä ja Whitney Houstonia.






Costa del Silencio on huvila- ja rivitalotyyppistä aluetta, turisteja tunnistin ja havaitsin opasteissa myös hollannin kieltä. Epäilen että aamiaispaikallanikin on Alankomaa-kytky.



Talot ovat matalia ja yleiskuva siisti. Myös kierrätys toimii taloyhtiöiden pihalla mikä ei ole tavallista Adejessa. Ymmärtääkseni kierrätyksen piti alkaa yleisemmin täällä vuoden alusta, mutta aikataulujen viivästyminen on niin universaalia.






Ten Belin nimi on yhdistelmä Teneriffasta ja Belgiasta: Belgiasta siksi, että alueelle alkoi ensimmäisenä rakentaa belgialainen.






Siellä, ostoskeskuksen pihalla, kun TUI:n siniset ja muunväriset siivet suihkaisivat ylitseni minuuttien välein, mietin miksi paikka on unohtunut ja ränsistynyt.








Kaikki mahdollisuudet matkailuun olisivat edelleen olemassa: palvelut, aurinko ja meri.  Molemmin puolin Ten Beliä, sekä Costa del Silenciossa että Las Galletasissa, matkailuelinkeino voi hyvin, vaikka en suomea kertaakaan kuullutkaan.




Ten Belin autioituneella puistoalueella oli ymmärretty tilanteen mahdollisuudet: siellä jumpattiin, koska tarjolla oli sopivasti tilaa ja betonikynnyksiä askeltamiseen.





Las Galletasissa olen käynyt tällä reissulla aiemmin. Se oli siestan aikana, jolloin ihmettelin lähes kummitusmaista tunnelmaa ja hylättyjä rakennuksia. Nyt kävelin eri kaupunkiin.



Ruuhkaa, ihmisiä, paikallisia, turisteja, hyviä ostosmahdollisuuksia (putiikissa musiikki liian kovalla) ja edullinen kahvilakäynti.



Las Galletasin ranta oli aaltoisa, kivinen ja ilman aallonmurtajia, harvakseltaan kansoitettu.



Costa del Silencio, Ten Bel ja Las Galletas kuuluvat kaikki hallinnollisesti Aronan kuntaan ja ovat toisistaan verrattain lyhyen kävelymatkan päässä. Tunnelmaltaan ja yleiskuvaltaan ne ovat jokainen aivan omanlaisensa. Ainoa silmiinpistävä yhteneväisyys oli sisäänheittäjien ja markkinamiesten innokkuuden puute sekä tietysti meri ja aurinko. Las Galletasissa on viehättävä sininen satama.



Noista kolmesta voisin valita oleskeluuni minkä tahansa, kunhan ei tarvitse Ten Belin entiselle ostoskeskukselle majoittua.