Kaksiosainen ranskalaisdokumentti Inside History - The Nuremberg Trials löytyy ilmaiselta arte-kanavalta.
Nürnbergin oikeudenkäynti kesti noin vuoden 1945 ja siellä käytettiin ensimmäisen kerran termiä "rikos ihmisyyttä vastaan" (Verbrechen gegen die Menschlichkeit - crimes against humanity). Enää ei voinut pakoilla rikoksia vetoamalla käskyjen noudattamiseen. Syytettyjä oli salissa 18.
Satoja toimittajia, valokuvaajia ja kirjeenvaihtajia ympäri maailman majoittui kuukausiksi Faber-Castell Schloss Stein -linnaan. Nimi viittaa lyijykynätehtailija Faber-Castelliin ja Steinin kaupunkiin lyhyen matkan päässä Nürnbergistä. Amerikkalaiset eli liittoutuneiden edustajat tekivät vuosisadan alun linnasta lehdistökampuksen.
Huoneet linnassa olivat ahtaat ja vaatimattomat, tunnelmakin ajoin varsin kireä ja varsinaista viihdykettä vähän. Linnaan perustettiin esimerkiksi elokuvateatteri, jonne Stalin kuitenkin kielsi neuvostoliittolaisia toimittajia menemästä, olivathan elokuvat luonteeltaan kapitalistista hapatusta.
Ne, jotka pystyivät, valitsivat epäkäytännöllisen ja paineisen linnan sijaan Nürnbergin Grand Hotelin, jossa iltaisin tanssivat niin tuomarit kuin toimittajatkin.
Yksi toimittajista oli kuuden vuoden keskitysleiriajasta selvinnyt Ernst Michel, joka myös tapasi Göringin Nürnbergissä tämän pyynnöstä. Dokumentista selviää miten Michel selvisi seisoessaan ahtaassa tilassa lähekkäin, silmäkkäin häneltä sekä vanhemmat että lapsuuden ryöstäneen pahuuden kanssa.
Saksalaisia toimittajia oikeudenkäynnissä oli vain muutama ja heidätkin oli tarkkaan valittu, taustat tutkien natsikytkökset pois sulkien. Tunnettu sotatoimittaja Martha Gellhorn oli toki joukoissa (hän oli paitsi toimittaja myös Ernst Hemingwayn tyttöystävä, mikä tuskin liittyi valintaan kuitenkaan).
Romansseiltakaan ei suljetussa piirissä voinut välttyä (mutta ei sentään natsien kanssa). Yksi avioliitto syntyi olosuhteissa.
Oikeudenkäyntisaliin tuotiin keskitysleirien vapauttajien filmejä, ja ne katsottiin pimennetyssä salissa siten, että ainoa valo osui syytettyihin. Yksi natsi purskahti itkuun, yksi pyyhki otsaa hiestä. Syytetyille annettiin aurinkolasit, sillä valokuvaajien ansiosta valot salissa välkkyivät armottomasti.
Vangit löysivät selleissään lukuharrastuksen, Jules Vernea ja Goethea, yksi luki jopa enemmän kuin kirjan päivässä, mutta Göringillä oli paha tapa jättää lainaamansa kirjat palauttamatta (mistä tulee mieleen Espanjan diktaattori Franco, joka jätti Las Palmasissa hotellihuoneensa maksamatta).
Argentiinalainen Victoria Ocampo oli yksi kirjoittajista, joka varsinaisesti kutsuttiin Nürnbergiin. Kutsutuilta odotettiin tuoretta näkökulmaa ja suotuisaa julkikuvaa oikeudenkäynnille, mutta toisin kävi, sillä toimittajahan ei ole markkinoija. Ocampo kirjoitti:
"Oikeudenkäynnistä huomataan, että tämä on miesten maailma, miesten hallitsema peli, jossa naisilla ei katsota olevan sijaa, vaikka juuri he joutuvat maksamaan siitä hinnan. Jos Nürnbergin oikeudenkäynti määrittää Euroopan tulevaisuutta, eikö naisten pitäisi saada siihen mukaan oma äänensä? Olisiko sodalta voitu välttyä, jos naiset olisivat olleet mukana päätöksenteossa? Miehet ovat epäonnistuneet raskaasti niin sotarikosten ehkäisemisessä ja niistä rankaisemisessa kuin erityisesti sodan estämisessä, ja sota on aina jo itsessään rikos."
Taidatko sen osuvammin nykyaikanakaan sanoa.
Dokumentti on tekstitetty englanniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti