Kirjavuosi 2025/27: Naapurissa laulaa natsi (mutta hän on yksi meistä)

Juli Zeh n Yli-ihmisiä (käännös Anne Kilpi) on hauska ja viihdyttävä, samalla terävä ja ironinen osuen sekä päähahmonsa että Berliinin-piirien suuntaan. Kirja oli vuonna 2021 Saksan myydyin kovakantinen romaani (näitä ilmeisesti luokitellaan myös kansimateriaalien mukaan).  

Zeh on Brandenburgin perustuslakituomioistuimen tuomari sekä huomioitu monin verroin Saksan mainittavilla kirjallisuuspalkinnoilla ja liittotasavallan ansioristillä. Ihmisten kesken -romaanistaan on tehty televisioelokuva (liittyy DDR:n perinnön perkaamiseen). Julkisuuden tietojen mukaan kovasti kommentoiva Zeh on myös vastustanut Saksan Ukraina-apua, ymmärtääkseni kolmannen maailmansodan pelossa. 

Ensitutustumiseni myötä olen mieltä, etteivät palkinnot ja kunnianosoitus ole ylimitoitettuja ollenkaan. Viihdyin oikeasti. 

Dora-hahmonsa tekee ajanhenkisen liikun ja muuttaa Berliinistä Brandenburgin maaseudulle Brackeniin, etätöihin. (Zeh itse asuu Brandenburgin maaseudulla.) Syy tähän on rasittavaksi muuttunut puoliso, joka elää hysteerisenä koronaeristystä. 

Illalla saattaa naapurin pihalta kuulua kielletty Horst-Wessel-Lied, jota Gootti eli kylänatsi vetää aatetoveriensa kanssa. Gootti myös omalla jyrkällä tavallaan auttaa Doraa uudessa arjessa, tosin pyytämättä ja hyvin yllättäen. 

Ihmiset ovat Brackenissa kulmikkaita, suoranuottisia ja yhteisöllisiä ilman suuria eleitä ja sujuvaa small talkia. Kaupunkilainen Dora joutuu hammastakin purren sisäistämään, että maalla on tultava toimeen minkä ja kenen tahansa kanssa pärjätäkseen. 

Kauhistuksensa naapurin aatemaailmaa kohtaan iskee Doraan jopa fyysisesti: hänelle nousevat usein inhotuksen vatsakuplat.

Onni ei aukea oravanpyörästä ulkopuolisella maalla vaan sielläkin kohdataan epidemiat, rasittavat tyypit, sairaudet ja talouskriisit. Perhesuhteet varsinkin Charitéssa työskentelevään aivokirurgi-isään nousevat myös hyvin keskeiseen osaan tässä lukuvuoteni tähän mennessä ehkä parhaimmassa kirjassa.

Sanasto kuvaa poliittiseen korrektiuteen pyrkivää nyky-Saksaa: rasismijähmetys ja rasismihalvaus eli reaktiot, kun joku ilmaisee vähänkään jotain rasismiksi tulkittavaa. 

Mitään mustavalkoista tai puolen valitsemisia Zeh ei kuitenkaan tyrkytä tai tarjoa, tietenkään. Ei sellainen kuulu hyvän kirjailijan hyviin tapoihin.

Sen sijaan hän tiivistää sanomansa kauniiseen, kylän ihmiset yhdistävään loppukohtaukseen, jossa polarisaatiota ei oikeasti ole olemassakaan.