keskiviikko 13. elokuuta 2025

Kirjavuosi 2025/24: Tillilihan makuista poliisielämää

 Kokemukseni oli lopulta se, että olenko alkanut vieraantua dekkarityylistä, jossa ilmaisu on pelkistettyä ja henkilöhahmot hyvin selkeitä. 

 Näin mieleeni tanssahteli Dancing Queen, joka sijoittuu 70-luvulle ja jonka näkökulma on kahdessa tukholmalaispoliisissa

 Karin on Ruotsin ensimmäisiä naispoliisejaAgneta on hyllytetty kenttätyöstä kuulon alenemisen takia Länsi-Saksan lähetystön kaappausdraaman räjähdyksessä. Hän saa siirron avustavaksi arkistonhoitajaksi Tukholman poliisin keskusarkistoon työhön mistä hänellä ei ole mitään kokemusta.

 Asunnon tarpeessaan Agneta myös valehtelee itsensä talonmieheksi Östermalmille, pois suojatusta maalaiskodista. Suojaiselle elämälle olisi totta tosiaan tarvetta. Tuskin unohdan häirikön ilmestymistä. Se oli hienovarainen ja kohtelias. 
 
 Tukholman poliisilaitoksella ja sen ulkopuolella viljellään karkeaa ja sovinistista kieltä, joka kalskahtaa nykylukijalle. Toisaalta kollegoilla on mutkattomat, syvällisetkin suhteet. Tuli vähän mieleen Ohuella langalla

 On kuitenkin heti selvää, että joku syö systeemiä sisältä päin. Aineksia tässä olisikin ollut vaikka millaiseen yhteiskunnalliseen syväluotaukseen, mutta lopputulos jää toivottoman pinnalliseksi. Yllätykset ja kertakaikkisen töksähtävä loppu nostavat tämän tavanomaisen joukosta, hyvässä ja pahassa.

 Ryyppäämiset, oksentamiset ja kuukautiset sekä vaihdevuodet esiintyvät sellaisinaan melkein inhorealistisessa raamissa. Epätoivoista nordic noiria tämä ei ole, oliko sitä keksittykään vielä 70-luvulla? Silti kyse on pienen lapsen äidin huonosta elämänhallinnasta ja näin dekkariin yrittää liittyä sosiaalipoliittinen ulottuvuus.

 Ajan hengestä kertovat kirjoituskoneen kilahdus ja öljyn kova hinta, toki myös musiikki. Kirjan alussa Ingmar Bergman on juuri jättänyt Ruotsin. Loppupuolella Carl-Gustav ja Silvia menevät naimisiin. 

 Ja ruoka - kuka enää laittaa juustokuorrutteista kassleria? Tai tillilihaa.  

 Agnetan pikkutyttö Ingrid on kuvattu ihanan elävästi. Hänen reaktioistaan käy parhaiten ilmi millaista on elämä pelon vallassa - ja päiväkodissa, jossa ei viihdy. Että osaakin olla epäpätevää henkilökuntaa.

 Käännös: Anu Koivunen, kuva kirjoittajan ja peräisin Tukholman Abba-museosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti