Beirutiin sijoittuva poliittinen dekkari, nyt on asiallinen meininki, ajattelin, enkä hyvin paljoa erehtynytkään. Sopivasti sain tämän Ystävän loppuun ystävänpäivänä, vaikka en sellaiseen loogisuuteen pyrkinytkään.
Opiskelija Jacob Seger lähtee Uppsalasta Beirutiin diplomatiaharjoitteluun. Uuden kokemuksen hän toivoo nostavan kuivahtanutta itsetuntoaan: arabian opinnot eivät etene ja tilastotiede on edelleen tenttimättä.
Jacob paitsi pakenee lähtökohtaansa, eskilstunalaista lähiötä, myös janoaa arvostusta ja sen konkreettisia eleitä. Toiveet karisevat heti Rafik Haririn lentokentällä.
Perillä odottaa kaoottinen ja kiireinen lähetystö, jossa ei olekaan harjoittelijalle muuta tekemistä kuin kuittien niputtamista.
Jacobille jää siis aikaa tutustua villiin, jätteenhajuiseen, kuumaan kaupunkiin, jonka katoilla liehuvat Hizbollahin vihreät liput. Kattobileiden jälkeen ränsistyneessä puutarhassa alkaa epätoivoinen rakkaus. Lähi-Idän mailla kielletty kahden miehen eroottinen suhde on paljastavasti kuvattu.
Kunnes käy ilmi, että Yassim on sekaantunut johonkin vakavasti epäilyttävämpään kuin valokuvaamiseen Syyriassa. Jacob saa siinä sotkussa pelottavan, epäkiitollisen ja uhriutuvan osan. Dekkarin johtolanka onkin, ettei kenestäkään voi olla varma, ei edes omasta identiteetistään.
Samaan aikaan Ruotsissa Karin Walldén, entinen Brysselin poliittinen asiantuntija, hautaa isoisänsä. Paluumatkalla kotiin Tukholmaan asianajajaystävänsä joutuu yllättävään ja kohtalokkaaseen kohtaukseen poliisien kanssa.
Pohjoismaa ja Lähi-Itä sekä EU:n ydin luovat toimivan kontrastin: on lumeen peittyvä Sankt Anna ja arabikevään tyylistä hässäkkää Beirutissa, paniikkikohtaus grand caféssa Brysselin Ixellesissä, ajattelematon saapuminen traagisenkuuluisaan Shatilaan.
Henkilökohtaisen taustalla väijyvät Euroopan pahin terroristi-isku ja Syyrian sisällissota.
Klassinen dekkareiden pihtiote, sellainen Ystävällä on, cliffhangeritkin kohdillaan. Hyytävien silmien käsite tuodaan juuri oikeaan kohtaan oikeassa vartalossa.
Joakim Zander on oikeustieteen tohtori, työskennellyt EU:ssa sekä asunut Syyriassa ja Afganistanissa. Minulle hän oli uusi osaaja, mutta suhteemme ei jääne Place Luxembourgille tai duisburgilaiselle huoltoasemalle.
Jos jotakin huonoa haluaa jälkiruokalusikalla sisällöstä kaivaa, niin Ruotsin poliisivoimien hallinnolliset erittelyt lopussa alkoivat jo tuntua piinallisilta, liian yksityiskohtaisilta. Ärsytti myös Jacobin naiivius sekä ajoittainen nahjusmaisuus.
Se on vain hyvä, että päähenkilö ärsyttää. Silloin on kirjailija onnistunut tehtävässään.
(Ystävä sopii muuten mainiosti maailmankuvassaan ja tapahtumissaan kaikkien aikojen suosikkisarjani Le Bureaun kirjakaveriksi. Sarja on nähtävillä SkyShowtimella.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti