Taneli Mäkelää muuntaen: tämä ei ole kuhmolainen leivos nimeltään rönttönen, tämä on eväs lähitulevaisuuteen.
Ostin eilen Tervatöpinöiltä ja nautin tänään viimeisenä kesäsunnuntaina samalla, kun katsoin dokumentin Rammstein In Amerika. Tunnustan, että espanjankielisin tekstein, en ota (itä)saksasta (vielä) selvää. Puheensa poikkeaa erittäin paljon bändin muuten todella selkeästä artikulaatiosta.
Häkellyttävämpi kuin osasin odottaa. Pidätys Salt Lake Cityssa siveellisyyssäännöksiin vedoten mikä amerikkalainen moralismi eurooppalaisia kovasti taas hämmästytti (ja tämä siis Obaman aikana, miten kävisikään nyt). 9/11 vaikutti orkesteriin dramaattisesti, yksi lähti kiertueelta kotiin. Meksikossa meni täydeksi kaaokseksi yleisöhysterian takia. Mobyn kommentti kuinka eurooppalaiset pitävät 10 esiintymisen keikkaa "kiertueena", kun maassa amerikkalaiset bändit tekevät yleensä 400 keikkaa per kiertue.
Paluu Amerikkaan: Richard Z. Kruspe (kitaristi, joka myös jonkin aikaa asui New Yorkissa, nykyisin perhesyistä Berliinissä kahden studion lokaatiossaan) tilitti kuinka saksalainen aina tuntee syyllisyyttä alkuperästään, mutta Amerikassa hän pystyi tuntemaan siitä ylpeyttä: "luotettavuutta ja täsmällisyyttä arvostettiin".
Samasta haastattelupätkästä tajusin osasyyn sille miksi Rammstein vetoaa tällaiseen erittäin aikuiseen naiseen, joka ei ole vuosikymmeniin jaksanut innostua tosissaan mistään orkesterista: Kruspe sovitti teknisesti tietynlaisella vyöllä soittamisensa sydämenlyöntiinsä.
Lopulta Rammstein on ainoa saksalainen bändi, joka on esiintynyt Madison Square Gardenilla loppuunmyytynä. Iggy Popp oli vaikuttunut. Ei isoa skriiniä, ei englantia vaan saksaksi. Kiefer Sutherlandin sanoin: se on periaatteessa mahdoton suoritus. Onko siis niin, että sukses on sukses vasta Amerikan-suksesin jälkeen. Saksassahan asenne Rammsteinia kohtaan muuttui myönteisemmäksi ellei jopa kunnioittavammaksi vasta tämän jälkeen.
Und dann, zur Sache. Mistä päästäänkin asiaan. Huomenna se alkaa, viiden vuoden rutistus, tai ainakin kolmen. Tositöpinät saksan käytännön kieliharjoituksilla. Dokumentti vahvisti ja heikensi kandi- ja tai gradutyön ajatustani, joita minulla on paljon, zu viel. Kaikkea en kyllä Rammsteinin materiaalista kertakaikkiaan ilkiä akateemiseen lopputyöhön ylöskirjoittaa tai analysoida, mutta toisaalta yhteiskunnallistakin ajatusta siitä riittäisi paljon ellei jopa riittävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti