Ich bin ein Germanist/2: Yksi kuukausi germanistina - näennäisen hyödyttömiä valintoja

 Oulussa on Suojuoksunpolku Kemintien varrella, eikö ole suloinen nimi kerrassaan. Käänsin onnikassa rallisaksaksi: Sumpflaufweg. 

 Saksassa on maailman pienin hotelli, Eh'häusl Hotel Ambergissa, joka majoittaa kaksi asukasta kerrallaan. 

 Saksassa on kolme r-kirjainta, vähemmän kuin venäjässä ässiä. Yksi r on niin hankala, ettei edes itävaltalainen osaa sitä ääntää, sillä Itävallassa r äännetään kuten suomessa. Alueellisia vaihteluja siis on; Pohjois-Saksa on kuulemma ärrissään mahdottomin. Saksan r-vaihtelu ja sorahtelu tuli minulle aivan berliiniläislehmuksen takaa.

 Muistelen myös, että tästä ärrästä on tehty kummallisiakin johtopäätöksiä: Rammsteinia on syytetty äärioikeistolaisuudesta, koska Till Lindemann kuulemma ääntää ärrän kuin eräs itävaltalaislähtöinen valtakunnankansleri äänsi. (Vastineeksi bändi sitten teki yhden parhaimmistaan, Links 2 3 4.)

 Se miten hyvin oppii ääntelemään vierasta kieltä riippuukin sitten musikaalisuudesta. 

 Suusta puheenollen: ensimmäinen nykymuotoinen hammastahna kehitettiin Saksan Dresdenissä. Muita kuuluisia dresdeniläisiä ovat suodatinkahvin kehittäjä Melitta Benz sekä Rammsteinin kitaristi Richard Z. Kruspe ja rumpali Christopher Schneider.

 Unohdan sen liikealan kansainvälisen viestinnän ja vaihdan ns. yleislinjaan. Eihän minun tarvitse enää ajatella järkeviä urasuunnitelmia vaan voin alkaa vaikka aivan höpötätiksi, kunnon humanistiksi mitä eittämättä kahdella humanistitutkinnolla sitten joskus olenkin jo lähtökohtaisesti. Sivuaineeksi aate- ja oppihistoriaa á la Matti-Johannes Koivu sekä mahdollisesti kulttuurientutkimusta. Aijai. Firmat eivät varsinaisesti jonota ovellani, tai Linkkarissani, rekrytoimaan, mutta fokukseni onkin muualla kuten työelämänjälkeisessä työelämälähtöisyydessä ja toki mielihyvässä. 

 Sitä paitsi näennäisessä hyödyttömyydessä saattaa piillä suuren uuden alku ja aito hyödyllisyys. Toki voi olla piilemättäkin, da liegt es, siinähän se on vallassaan. 

 Ja mielen vaihtohan taas tarkoittaa gradun aiheen vaihtoa, joka tällä kertaa liittyy lähtökohdiltaan Hessenin Hanauhun. Tietty logiikkakin, tai pieni sattumus, aiheessa on elämänvirrassani, mutta siitä hyvin paljon myöhemmin. 

Ich bin ein Germanist/1: Ottaa kunnon päälle

 

Yliopistolla on paitsi paljon ruokaloita (joista yhdessäkään en ole syönyt tällä viikolla) myös päiväkoti, kampaamo ja lukio. Tämän havaitsin virheen kautta, kun poistuin pihalle väärästä ulko-ovesta, joka oli toisella puolella rakennusta suhteessa onnikkapysäkkiin.

Saksassa on 50 eri leipälajia (siis Brot, ei ammattia) ja slaavilainen sorbiksi (sorbisch) on yksi Saksan virallisista kielistä. Sorbiksista tulee vähän pihlajanmarjat mieleen.

Kannattaa miettiä tarkasti mihin lähtee Praktikumiin, sillä kurssin Deutschsprachige Länder opettaja oli tullut Ouluun harjoittelijaksi ja jäi. Liechtensteinin tilalle taidan miettiä jotain muuta.

Berliinin teknokulttuuri on Unescon maailmanperintölistalla. Onnikassa päätin, että Tuira on Pohjois-Suomen Kreuzberg.

Itävallan Kaprun kuulostaa Intialta ja on sairaan kaunis paikka, myös kesäisin (tunnetaan lasketteluaktiviteeteistaan).

Viikon hämmästyttävin kysymys oli "kuka on Nina Hagen?". Tehtiin siinä ryhmätyönä listaa viidestä kuuluisimmasta saksalaisesta subjektiivisesta näkökulmasta, sain ujutettua mukaan Till Lindemannin. Suoritin kotitehtävän - ensimmäiseni - Sveitsistä enkä kysyttäessä muistanut ensimmäistäkään sveitsiläistä julkkista (Googlen käyttö kielletty tietovisatehtävässä). 

Puhuttua saksaa olen ymmärtänyt kohtuullisesti, puhunutkin vähän. Suorituksia on ilmestynyt rekisteriin (italia, 15 op) ja työelämätaidot hyväksytään kokonaisuudessaan tehdyiksi. Kaksi osaamisen tunnustamista on hylätty. 

Ainoa mikä saa harkitsemaan luovuttamista (ei oikeasti) on luokkahuoneisiin löytäminen. Käy todella kunnon päälle, 4 000 askelta muodostuu joka kerta, ja hermojen päälle käy myös. ”Se on ihan tuossa nurkan takana oikealla” on yhtä todellisuudesta vieraantunut väite kuin jumppavetäjien minuutti vatsalihasliikkeissä. Parhaita perille viejiä ovat olleet vanhat miehet. 

Luokassa nuoriso jo istuu paikoillaan kuivina ja rauhallisina, minä pyyhin hikeä käsipyyhkeeseen ja juon vettä.

Valitsin suuntautumisvaihtoehtoni, joka on kansainvälinen yritysviestintä. Kandiaihe tähänkin on olemassa, DDR jäänee pois, sillä yritystoimintahan sieltä on loppunut. Toista vaihtoehtoa eli opettajalinjaa ei vissiin valinnut kukaan, syytä en tiedä, mutta yritysviestinnän opettaja loihe ilmeisen tehokkaasti: kurssi on suomeksi ja sen voi suorittaa verkossa. 

 

Sunnuntain rönttönen ja mahdoton suoritus Madison Square Gardenilla

 Taneli Mäkelää muuntaen: tämä ei ole kuhmolainen leivos nimeltään rönttönen, tämä on eväs lähitulevaisuuteen. 

 Ostin eilen Tervatöpinöiltä ja nautin tänään viimeisenä kesäsunnuntaina samalla, kun katsoin dokumentin Rammstein In Amerika. Tunnustan, että espanjankielisin tekstein, en ota (itä)saksasta (vielä) selvää. Puheensa poikkeaa erittäin paljon bändin muuten todella selkeästä artikulaatiosta. 

 Häkellyttävämpi kuin osasin odottaa. Pidätys Salt Lake Cityssa siveellisyyssäännöksiin vedoten mikä amerikkalainen moralismi eurooppalaisia kovasti taas hämmästytti (ja tämä siis Obaman aikana, miten kävisikään nyt). 9/11 vaikutti orkesteriin dramaattisesti, yksi lähti kiertueelta kotiin. Meksikossa meni täydeksi kaaokseksi yleisöhysterian takia. Mobyn kommentti kuinka eurooppalaiset pitävät 10 esiintymisen keikkaa "kiertueena", kun maassa amerikkalaiset bändit tekevät yleensä 400 keikkaa per kiertue. 

 Paluu Amerikkaan: Richard Z. Kruspe (kitaristi, joka myös jonkin aikaa asui New Yorkissa, nykyisin perhesyistä Berliinissä kahden studion lokaatiossaan) tilitti kuinka saksalainen aina tuntee syyllisyyttä alkuperästään, mutta Amerikassa hän pystyi tuntemaan siitä ylpeyttä: "luotettavuutta ja täsmällisyyttä arvostettiin". 

 Samasta haastattelupätkästä tajusin osasyyn sille miksi Rammstein vetoaa tällaiseen erittäin aikuiseen naiseen, joka ei ole vuosikymmeniin jaksanut innostua tosissaan mistään orkesterista: Kruspe sovitti teknisesti tietynlaisella vyöllä soittamisensa sydämenlyöntiinsä. 

 Lopulta Rammstein on ainoa saksalainen bändi, joka on esiintynyt Madison Square Gardenilla loppuunmyytynä. Iggy Popp oli vaikuttunut. Ei isoa skriiniä, ei englantia vaan saksaksi. Kiefer Sutherlandin sanoin: se on periaatteessa mahdoton suoritus. Onko siis niin, että sukses on sukses vasta Amerikan-suksesin jälkeen. Saksassahan asenne Rammsteinia kohtaan muuttui myönteisemmäksi ellei jopa kunnioittavammaksi vasta tämän jälkeen.

 Und dann, zur Sache. Mistä päästäänkin asiaan. Huomenna se alkaa, viiden vuoden rutistus, tai ainakin kolmen. Tositöpinät saksan käytännön kieliharjoituksilla. Dokumentti vahvisti ja heikensi kandi- ja tai gradutyön ajatustani, joita minulla on paljon, zu viel. Kaikkea en kyllä Rammsteinin materiaalista kertakaikkiaan ilkiä akateemiseen lopputyöhön ylöskirjoittaa tai analysoida, mutta toisaalta yhteiskunnallistakin ajatusta siitä riittäisi paljon ellei jopa riittävästi.

 Ja tässä se ehdoton lempivetoni, jonka kuuntelen useita kertoja päivässä, etenkin huonoina hetkinäni. Etenkin näin Pariisin-live-esityksenä.