Myös tutkija Liina Järvinen valehtelee kielenkääntäjän ja eläintieteilijän peiterooleissaan työskennellessään Gallukselle. Se paljastaa viranomaisten valeuutisia.
Kyseessä on luontevuudellaan ja uskottavuudellaan yllättänyt sci-fi, jossa Frankfurtissa ajellaan e-mobiililla ja valokuvataan aurinkolasien linsseillä. Älyruutu kertoo kaiken ihmisestä ja juonen kannalta erittäin keskeinen terveyssovellus palvelee vähintään yhtä kattavasti.
Myös Liina osallistuu lääketieteen tiukan salaiseen kokeiluun, jonka seuraukset ovat hänelle hirveät. Hän on, muuten, äitinsä puolelta suomalainen ja mummolansa sijaitsee Tampereella. Siellä, Fennoskandinavian yhteisalueella, on otettu käyttöön vastikkeeton perustulo.
Dystooppiset piirteet avautuvat kirjassa vähitellen. Kaupungin laitamilta löytyy toinen todellisuus, Takamaa, jossa asuvat yhteiskuntakelvottomat ja omaehtoiset paralleelit, jotka Liina löytää vahingossa. Takamaa tyyppeineen tuo tervetulleen särön sileään yhteiskuntakuvaan.
Totuuden selvittäminen vie Liinan myös muihin jännittäviin paikkoihin Frankfurtin ympäristössä kuten tutkimaan vankilaa, jossa ei jaeta positiivisen nykykielen mukaan rangaistuksia. Siellä ylläpidetään vankien eli integraatiota tarvitsevien tukiohjelmia.
Lempilajiani sci-fi-dekkari ei edusta, mutta se yhdistelee vaivatta dystopian ja yhteiskuntakritiikin ylidigitalisaatiosta ja terveydenhoidon epäeettisyydestä. Vapaus on tavan kansalaiselle liian absurdi käsite, ja siksi hän voikin viihtyä systeemissä; kontrolli vapauttaa vastuusta ja henkilökohtaisista riskeistä.
Näistä kansalaisten siruttamisista ja yhteiskuntapisteistä on toki luettu myös muualta kaunokirjallisuudessa, Maarit Verronen tulee ensimmäisenä mieleen.
Ihmiskäsitys on tässä aika lohduton eikä totuutta lopulta edusta kukaan. Siitä huolimatta tai sen takia kirja on ansainnut Saksassa vuoden 2020 parhaan jännityskirjan tittelin (Deutscher Krimipreis) ja lisäksi se on palkittu parhaana poliittisena jännitysromaanina (Politikkrimpreis 2021) sekä dekkaripalkinnolla Berliner Krimifuchs.
Huolimattomuus ei jotenkin kuulu saksalaiseen dekkariin. Välimerkkien eli pisteiden käytössä on outoja käytäntöjä juuri Takamaan kertomuksessa, ne katkaisevat muutamissa kohdissa lauseen epätarkoituksenmukaisesti. Vai ovatko ne suoraan sitten saksalaisia välimerkkikäytäntöjä.
Päinvastoin kuin tässä väitetään, sokkia ei ole mahdollista kokea missään, mutta voin hyvin kuvitella, että hyljätty Takamaa aiheutti Liinalle shokin.
Suomennos: Anne Kilpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti