Alku on selkeä: Cap d'Antibesista Calanquen kalliojyrkänteiltä löydetään raa'asti kuollut tyttö ja teon järkyttynyt tunnustaja.
90-luvun alun tapahtumia aletaan keriä auki luokkakokouksessa. Päähenkilö, kirjailija Thomas Degalais ei varsinaisesti nauti tapaamisista eikä entisistä tovereista, vaikka onkin dekaanin poika ja kampuksen entinen asukas.
Kauheinta on, että huomispäivänä purettavan liikuntahallin seinään on muurattu jotain mikä ei edelleenkään kestä päivänvaloa. Teko on nuoruudessa tehty hätäisesti rakkauden, raivon ja mustasukkaisuuden sokeassa pisteessä.
Menneisyys ja nykyisyys vuorottelevat tarinassa, mutta eivät aina lukijaa helpottavan loogisesti. Nuoruudessa väitetään elettävän aikaa, kun Emmanuel Macronin En Marche! -puolue (nykyisin Renaissance) alkaa menestyä mikä ei kuitenkaan ollut tuolloin mahdollista. Tuleva presidentti oli 90-luvun alussa vielä teini.
Myös nykyajassa Rivieralla elämä on kiihkeää verentuoksuisine laventeleineen. Sinne Guillaume Musso luo mielikuvista poikkeavan tunnelman, sataahan vuonna 1992 Nizzaan joulun alla kahdeksan senttiä lunta.
Sellaiseen ilmanalaan häviää Degalais'n Suuri Rakkaus 19-vuotiaana. Vinca Rockwell jättää jälkeensä vain harhaisen varmat silminnäkijälausunnot. Katoamista Degalais alkaa onnettomalla kotiseutukäynnillään selvittää.
Tarinalla on jo ollut lukijoita saman verran kuin Suomessa on asukkaita. Muutenkin Musso hallitsee Ranskan kirjamyynnin ykkössijaa 12:tta vuotta. Aksenttinsa on eteläeurooppalaisen miehinen ja pääosaan hän kirjoittaa ihmisten väliset dynamiikat. Ne ovat lähes poikkeuksetta jännitteiset, samalla loppuunsa viedyn solidaariset.
Kielenkäyttö on ronskia, toki tarkoituksenmukaista; esimerkiksi kusipääksi kutsutaan ihmistä, joka sellainen on. Luulen, että suora ja mutkaton tyyli puraiseekin herkästi argumentoiviin ja retorisesti tarkkoihin ranskalaisiin.
Suomennos: Anna Nurminen