Kirjavuosi 2026/6: Pelon hikipisaroista syntyy sinfonia

Joitakin asioita tulee säännöllisesti mietittyä ja nyt taas kuten että miten säveltäjä Dmitri Dmitrijevitš Šostakovitš (1906 - 1975) selvisi Stalinin Neuvostoliitossa. Ehkä tuurilla, noudattamalla näennäisesti sääntöjä sekä kirjoittamalla musiikkinsa niin, että se sisälsi yhteiskunnallisia viitteitä, joita kuulija osasi kuunnella, tai sitten ei?  

Oululaisen Aapo Kukon tuore Punainen Beethoven taitaa olla niitä harvoja sarjakuvateoksia, joita on tullut luettua. Esipuheessa hän kiinnostavasti, sanataiteellisen ansiokkaasti esittelee lähtökohtia, jotka johdattivat luomiseen. Ihan kylmästä Kukko ei siihen alkanut. 

Pidän tätä rohkeanakin vetona, sillä nykyaikana voi joutua puolustelemaan elävien ja kuolleiden neuvostoliittolaisten ja venäläisten taiteilijoiden esiin nostamista. Toivon toki, että Punainen Beethoven ymmärretään vastalauseena kaikenlaisille ukkojen diktatuureille, heitähän edelleen maailmasta riittävästi löytyy, ja että teosta luettaisiin etunojassa kunnioituksena henkisesti massiiviselle säveltäjälle, taiteelle, musiikille. 

Säveltäjä oli ja ei ollut Stalinin suosikki, vähän vuodesta ja tilanteesta riippuen. Ei tuntunut turvalliselta, kun Pravda-lehdessä Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth (1936) tuomittiin "sekasotkuksi" (сумбур). Sarjakuvien ruuduilla säveltäjämestarilla pisaroi usein tuskan ja pelon hiki otsalla sekä valveilla että unessa. 

Tukiverkot eli kotielämä Šostakovitšilla oli kunnossa, se oikeastaan korostuu tarinassa kuten ystävyydenkin hetket säveltäjä Aram Hatšaturjanin, runoilija Anna Ahmatovan sekä Stalinin vainoissa lahdatun marsalkka Mikhail Tukhachevskyn kanssa. 

Lisäksi säveltäjästä ja sävellyksen professorista tuli Galinan isä ensimmäisestä avioliitostaan fyysikko Nina Varzarin kanssa. Kolmas vaimo, filologi ja kustannustoimittaja Irina Supinskaja oli topakka miehensä tukija. Maksim-pojan kanssa vaikutti olevan hyvät, läheiset ja avoimet välit.  

Sarjakuvasinfonia puhuttelee yleensä kulttuurihistorian ja poliittisen historian ystäviä ja osaltaan vahvistaa niitä käsityksiä ja tietoja, joita tuosta ajasta ja taiteilijoiden osasta siinä tiedetään. Mustavalkoinen on asiallinen väri 30-40-luvun kauhun terrorin kuvaamiseen ja käärme NKVD:n symboliksi. 

Ankara tupakoitsija kuoli keuhkosyöpään. Alun perin pietarilainen Šostakovitš on haudattu Moskovaan. Hänen syntymästään tulee syksyllä kuluneeksi 120 vuotta.

Klassisen musiikin toimittaja Jaani Länsiö on laatinut perusteellisen jälkikirjoituksen, joka taustoittaa problematisoidenkin säveltäjän teosten yhteiskunnallisia taustoja.

440-sivuinen teos on jo ennakkotilattavissa Zum Teufel -kustantajalta. 

Kirjavuosi 2026/5: Johtajan rakas arkkitehti, joka rakensi ja tuhosi

Jean-Noël Orengo: Te olette Führerin onneton rakkaus (Vous êtes l'amour malheureux du Führer). Docendo 2025. Ranskan kielestä suomentanut Lena Talvio.

Berthold Konrad Hermann Albert Speer suunnitteli 1930-luvulla Berliinin katulamppuja, jotka edelleen ovat nähtävissä kaduilla Straße des 17. Juni, Bismarckstraße ja Kaiserdamm. Valaisimet tiedetään nimillä OWA-kandelaber (Ost-West-Achse) ja Speer-kandelaber. 

Kirjailija Jean-Noël Orengon mukaan natsi-ideologiasta kiinnostuivat ammattikunnista eniten arkkitehdit, juristit ja lääkärit. Kolmannen valtakunnan pääarkkitehti Speer omistautui työlleen ja rakasti erityisyyden tunnetta, joka syntyi, kun sai olla valtakunnankanslerin valittu ruokapöydissä ja Münchenin-matkoilla. 

Speer, alun perin sisustusarkkitehti, piti itseään porvarina ja taiteilijana. Juutalaiskysymys oli hänelle yhdentekevä. 

Te olette Führerin onneton rakkaus on Speerin kollega Karl Maria Hettlagin tarkkanäköinen lausahdus hänelle. Mutta hurmoksessakin kuherruskuukaudet päättyvät joskus. 

Kirja pohjautuu Speerin muistelmiin vuodelta 1969, mutta tunnelmia ja suhteita fabuloidaan. Sen loppuosa on problemaattisesti pohdiskeleva ja osin sekavakin. Muuten Orengo kirjoittaa tietokirjaa esteettisen tarkasti, ajoittain kuin runollista esseetä, tyylikkäästi etäännyttäen ja samalla eläytyen niin, että natseja sanotaan reippaasti rosvojoukoksi ja lopulta rahvaanomaisiksi nahjuksiksi. 

Aihepiirin huomioiden Orengo ei jauha tai mässää vääjäämättömillä kauheuksilla vaan uranousun ja -tuhon lukukokemus on yksi nautinnollisimmista, kuin kaunokirjallista taidetta filosofian ja faktan kehyksissä. 

Tietty huomio toistuu, ulkonäkö. Speerin hoikkuus valloitti kuten natsi-ideologian ihmisihanteeseen kuuluikin. Paljastavan paradoksaalisesti natsijohtajat olivat hedonistisen elämäntyylinsä tuloksena potria poikia. 

Yhteiskunnan hävitykseen Speer sen entisenä dramaturgina ja sittemmin sotateollisuuden varusteluministerinä joutui osallistumaan, vaikka hävittämistä vastustikin. Speer aloitti menestyksellisen arkkitehtuuriuransa Nürnbergissä näyttävästi ja sinne, luomiinsa kulisseihin, se myös päättyi suuressa julkisuudessa 24 muun natsijohtajan kanssa elokuun 1947 oikeudenkäynnissä. 

Speer tunnusti ja ei tunnustanut. Hän käyttäytyi tuomarit puolelleen asiallisena ja kohteliaana, komeana ja aatetovereistaan näin erottuvana. Vankilatuomionsa 20 vuotta Speer vietti Spandaussa Länsi-Berliinissä tuhansia kirjoja lukien, mielikuvitusmatkoja kävellen, muistelmiaan vessapaperille kirjoittaen ja Johtajasta houraillen. 

Vapauduttuaan Speer eli kirjoittaen Heidelbergissa. Hänestä tuli kysytty tähti mediaan, mitä juutalainen historioitsija-toimittaja ihmettelee, muistelee ja analysoi natsin välittömässä läheisyydessä.

Speer kuoli tietyistä syistä erittäin onnellisena Lontoon-matkallaan vuonna 1981. 

Kirjavuosi 2026/4: Rakkaushuijaus trillerityyliin

Tatiana Elf, Rebekka Nurmi: Huijari. Into Kustannus, 2025

Asiantuntijan (psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen, ei esiinny ko. kirjassa) mukaan narsisti ei siedä yhtään vastoinkäymisiä. 

Rebekka on sosiopaatti, joka joutuu helposti ns. valkoisen raivon valtaan, mikäli ympäristössä sattuu mitään häiritsevää, esimerkiksi yskäisy väärässä kohdassa. Terapeuttinsakin joskus pelkää kohtaamisia.

Muut ihmiset vaikuttavat vähän tietämättömiltä alisuoriutujilta äkkiväärän ja nopeaälyisen Rebekan rinnalla. Väkivaltainen hän ei ole, yleensä, mutta aloittanut pienen pahanteon varsin nuorena. Syyt eivät löydy taustasta eivätkä oikeastaan mistään. 

Melkein vakka lähes kantensa valitsee, kun Rebekka kohtaa erakoituvan, monin tavoin onnettoman taidegalleristi Alexin. 

Ensimmäistä kertaa Rebekka tuntee toista ihmistä kohtaan muutakin tunnetta kuin voimakasta vastenmielisyyttä. Hän alkaa pelastaa Alexin elämää epäkonventionaalisilla keinoillaan, kunnes kuvio romahtaa ja alkavat tehokkaat kostotoimenpiteet. 

Huijari on hyvin ja selkeästi kirjoitettu, kerrassaan vetävä. Sen aihe eli rakkaushuijaus edustaa sitä kuuluisaa tätä päivää. Tapahtumaketju näyttää miten tuloksellisessa huijauksessa on huomioitava kaikki elämän osa-alueet ruuan tuoksusta lähtien. Todellisuutta alleviivaa, että huijattu ei oikein ota uskoakseen huijausta ja tilanne kääntyy viestintuojan viaksi. 

Vahvuus on myös persoonissa kuten Tatiana Elfin käsikirjoittamassa Roba-poliisisarjassakin. Aistitoimintoja käytetään tehokkaasti hyväksi: usein on kuuma pallo niskassa, niskassa kuumottaa, polttaa, ärtymys nousee takaraivossa, vatsanpohjassa tuntuu toki perhosia, suussa maistuu metalli (tyypillistä) ja niskahiukset nousevat pystyyn (kuten myös). Kirjoittaja on suorasukaisen mutkaton kuvauksissaan kuten terveyssmoothien luonnehdinnassa, joka "haisee lannalle ja maistuu mullalle".

Kulunut käänne kohdataan kidnappausasetelmassa. Näinkin näppärän kirjoittajan olisi ajatellut sommittelevan omaperäisemmän ratkaisun tapahtumaketjun huipentumaan. Nyt luotetaan perinteiseen trillerimalliin, joka myös tukee kirjan vihjailevaa nokkela nainen - tyhmä mies -pohjavirettä. Tarinassa on muitakin tuttuja piinaamisen elementtejä kuten tavaroiden vaihtuneet paikat ja outo haju asunnossa. Genrelle ollaan uskollisia. 

Pidin erityisesti kohtauksesta, missä Rebekka kurmottaa lasta elekielellä. En tietenkään siksi, että se olisi oikein, vaan siksi, että tilanne viestii täsmällisesti päähenkilön luonteen ehdottomista vääristymistä. 

Vai onko lopulta niin, että paha onkin hyvä? Rebekkahan uskoo palvelevansa huijauksien uhreja saattelemalla petkuttajan omien tekojensa uhriksi. Eikä mikään tunnu niin hyvältä kuin oikeudenmukaisuus, nyrjähtäneestikin saavutettu. 

Terapeutti Carlalla on asiakkaassaan totisesti pitelemistä.